KUNINGAS HENRIK.
Cambridgen kreivi, Richard, tuo on teidän —
Lord Scroop of Masham, teidän tuo — tuo teidän,
Ritari Grey Northumberlandilainen.
Lukekaa! Näette, arvonne ma tunnen. —
Lord Westmoreland, ja setä Exeter,
Tän' yönä noustaan laivaan. — Mitä, herrat?
Mit' onkaan papereissa, joka teistä
Noin punan vie? — Kas, kuinka kalpenevat!
Kuin paperi on posket. — Mit' on siinä.
Kuin noin se veren peljättää ja ajaa
Pois kasvoistanne?
CAMBRIDGE.
Syyni tunnustan
Ja heittäydyn majesteetin armoon.
GREY ja SCROOP.
Johonka armoon kaikin vetoamme.
KUNINGAS HENRIK.
Sen armon, joka äsken meissä eli,
Te itse murhasitte neuvoillanne.
Hävetkää haastellakaan armosta;
Nyt omat syynne sattuu itseenne,
Kuin koira, joka repii isäntäänsä.
Englannin hylyt täss' on, nähkääs, prinssit
Ja jalot loordit te! Lord Cambridge tässä —
Tiedätte, kuink' ol' aulis rakkauteni
Hänelle kaikki hankkimaan, mik' ikään
Vain koski kunniaa; ja tämä mies
Halvasti, jonkun halvan kruunun vuoksi,
On ranskalaisten juoniin liittynyt
Mua murhatakseen täällä Hamptonissa.
Samassa liitoss' on tää ritari,
Jok' yhtä kiitosvelkainen on mulle. —
Mut, mitä sanon sulle, Scroop, sa julma,
Tunteeton, kiittämätön elukka?
Sull' oli avain kaikkiin neuvoihini,
Poveni tunsit syvimmätkin sopet,
Mun oisit voinut miltei kullaks lyödä,
Jos tahdoit käyttää mua hyödyksesi
Mahdollist' onko, että vieras palkka
Sais sinust' irti kipinänkään pahaa,
Mi vikais sormeni? Niin kummaa on se,
Ett' tuskin silmä näkee sen, vaikk' onkin
Niin selvää se kuin musta valkoisella.
Petos ja murha ovat aina yhtä,
Kuin kaksi perkelettä yksin ikein
Niin luontevasti vetää samaa köyttä,
Ett' ihmetyskään siit' ei ääntä nosta.
Mut sinä luonnottomast' ihmetyksen
Teit petoksen ja murhan seuralaiseks.
Ken olkoonkin se viekas perkele,
Mi näin on mieles muuttanut, hän hornass'
On saanut mestaruuden valtakirjan.
Muut perkeleet, jotk' yllyttävät vilppiin,
Somaksi kaunistavat kadotuksen
Helyillä, koruilla ja kiilloksilla,
Lainoilla hurskaan ulkokultaisuuden.
Sun mestarisi sun vain käski nousta,
Ei pettämisen aihett' ilmaissut,
Vaan ilman muuta petturiks sun vihki.
Jos henki tuo, jok' eksytti sun näin,
Maailmaa kiertäisi kuin jalopeura,
Niin mustaan hornaan palaten hän lausuis
Näin leegioilleen: yhdenkään ei sielu
Niin helppo ostaa kuin tuon engelsmannin.
Oi, kauniin luottamuksen epäilyllä
Ryvetit näin! Ken näytti taatulta?
Sinä, jos ken. Ken vakaalt', oppineelta?
Sinä, jos ken. Ken ylhäist' oli verta?
Sinä, jos ken. Ken oli harras, hurskas?
Sinä, jos ken. Ken oli kohtuullinen,
Ilossa, vihassakin kiihkoton,
Verensä herra, luja luonteeltaan,
Avujen täydellinen sopusuhta,
Ei kuulematta näköön luottaen
Ja kypsään harkintaan vain turvautuen?
Sinä, jos ken, noin puhdas olit, kirkas.
Mut nyt kun lankesit, jäi jälkees tahra,
Jok' epäiltäväks jaloimmankin merkkii
Ja lahjakkaimman. Itkeä sua voisin;
On niinkuin toinen syntiinlankeemus
Tuo rikoksesi. Syyllisyys on selvä;
Vangitkaa heidät lakiin vietäviksi;
Jumala heidän juonens' anteeks suokoon!
EXETER.
Vangitsen sinut valtiopetoksesta, Richard, Cambridgen kreivi.
Vangitsen sinut valtiopetoksesta, Henrik Scroop, Mashamin loordi.
Vangitsen sinut valtiopetoksesta, Thomas Grey, Northumberlandin ritari.
SCROOP.
Jumala juonemme on paljastanut;
Rikosta enemmän kuin surmaa suren;
Sit' anteeks teiltä anon, majesteetti,
Sen vaikka saankin hengelläni maksaa.
CAMBRIDGE.
Minua vietellyt ei Ranskan kulta,
Vaikk' aiheena ma tosin sitä käytin
Pikemmin saadakseni tuuman toimeen.
Mut kiitos Jumalalle, että estyin!
Siit' oikein iloitsen ma kesken tuskaa,
Rukoillen taivaalt' anteeksi ja teiltä.
GREY.
Ei suuremp' ilo hartaan alamaisen,
Kun vaarallinen petos paljastuu,
Kuin mulla tällä haavaa ilo siitä,
Ett' estyin kirotusta hankkeestani.
Anteeksi syyni, vaan ei rangaistus!
KUNINGAS HENRIK.
Jumal' anteeks suokoon! Tuomionne kuulkaa:
Kuninkaallista persoonaamme vastaan
Te vehkeilitte, tehden salaliiton
Päävihollisen kanssa, jolta kullass'
Otitte pestin meidät tappaaksenne.
Aioitte kuninkaanne surmaan myydä,
Ja prinssit, päärit kaikki orjuuteen,
Ja häväistykseen, sortoon alamaiset,
Ja perikatoon koko valtakunnan.
Itsemme puolest' emme kostaa tahdo,
Mut niin on kallis meille maamme onni,
Jonk' aioitte te kaataa, että meidän
Lain rangaistavaks täytyy teidät jättää.
Pois menkää, kurjat raukat, kuolemaan!
Jumalan armo teille voimaa suokoon
Sen kestämään ja kaikki pahat työnne
Todesta katumaan! — Pois heidät viekää!
(Cambridge, Scroop Ja Grey poistutat vartijain seuraamina.)