KUNINGAS HENRIK.
Niin sanoin, kaunis Katariina, enkä punastu, jos sanon sen uudestaan.
KATARIINA. O bon Dieu! les langues des hommes sont pleines de tromperies.
KUNINGAS HENRIK.
Mitä sanoo hän, se kyyhkyseni? Ettäkö miesten kielet on täynnä petosta?
ALICE. Oui, että keelet meesten on teysi petosta; niin ole se, prinsessa.
KUNINGAS HENRIK. Prinsessa on molemmista paras englannitar. Toden totta, Katri, minun kosintani on sinun kielitaitosi mukainen; olen iloissani siitä, ett'et osaa paremmin englanninkieltä; sillä jos osaisit, niin tapaisit minussa niin jokapäiväisen kuninkaan, että luulisit minun myyneen taloni ostaakseni kruununi. En osaa sitä rakastajain kukkakieltä, sanon vain suoraan: rakastan sinua; jos kiusaat minua enemmän, kuin että vain kysyt: niinkö todellakin? niin joudun pois suunniltani. Antakaa vastaus; niin, oikein totta, tehkää se; ja sitten kädenlyönti, ja kauppa on valmis. Mitä sanotte, neiti?
KATARIINA. Sauf votre honneur, minä ymmärtä hyvin.
KUNINGAS HENRIK. Toden totta, jos vaatisitte minua runoja kirjoittamaan tai tanssimaan teidän takianne, niin olisin myyty mies; sillä ensiksikään en tunne mittaa enkä poljentaa, ja toiseksi minulla ei ole tahdissa määrää eikä määrässä tahtia. Jos voisin naisen voittaa ilmahypyillä tai pyörähtämällä täysissä aseissa ratsun selkään, niin — olkoon se sanottu kerskaukseni puolustukseksi, — keikahtaisin suoraa päätä avioliittoon. Tai jos saisin nyrkitellä armaani puolesta tai hypitellä hevostani hänen kunniakseen, niin karkaisin päälle kuin teurastaja ja riippuisin kiinni kuin marakatti, enkä ikänä hellittäisi. Mutta, jumaliste, Katri, minä en osaa kälvehtyneeltä näyttää, en osaa puhkaten purkaa kaunopuheisuuttani, enkä ollenkaan osaa vakuutella; suora vala vain, jota en koskaan tee muuten kuin pakottamalla, ja jota en koskaan riko pakostakaan. Jos voit rakastaa sen sorttista miestä, Katri, jonka kasvot eivät ansaitse päivän paahtamista, ja joka ei koskaan peiliin katso rakkaudesta siihen, mitä siinä näkee, niin ota silmäsi taituriksesi. Haastan sinulle suoraan soturinkieltä; jos voit minua siltä rakastaa, niin ota minut; jos et voi, niin, jos sanoisin sinulle että kuolen, puhuisin totta; mutta rakkaudestako sinuun, — en, jumal'auta, ja kuitenkin sinua todesti rakastan. Niin totta kuin elää tahdot, rakas Katri, niin ota mies, jonka uskollisuus on vilpitön ja kullanpuhdas, sillä hänen täytyy pakostakin tehdä sinulle oikeutta, kun hänellä ei ole luonnonlahjoja kosiakseen muualta; sillä nuo lipilaarit, jotka lavertavat loppumattomiin ja värssyillään osaavat luikerrella naisten suosioon, ne tietävät aina myöskin viisastella itsensä siitä irti. Niin, puhuja on vain lörpöttelijä; värssy on vain runonpätkä. Hyväkin sääri surkastuu, suora selkä köyristyy, musta parta käy valkeaksi, kihara pää kaljuksi, kaunis muoto ryppyiseksi, kirkas silmä sameaksi; mutta hyvä sydän, Katri, on aurinko ja kuu, tai, oikeammin, aurinko eikä kuu, sillä se loistaa kirkkaana eikä milloinkaan vaihtele, vaan kulkee muuttumattomana rataansa. Jos tahdot semmoisen, niin ota minut; ota minut, ota soturi; ota soturi, ota kuningas. Mitä sanot siis rakkauteeni? Puhu, kaunokaiseni, ja puhu kauniisti, sitä pyydän.
KATARIINA.
Onko se mahdollinen, ette mine rakasta vihamees Franskan?
KUNINGAS HENRIK. Ei, Katri, ei ole mahdollista, että sinä voisit rakastaa Ranskan vihamiestä; mutta, jos rakastat minua, niin rakastat Ranskan ystävää; sillä minä rakastan Ranskaa niin, etten tahdo päästää käsistäni yhtäkään sen kylää; tahdon pitää sen kokonaan; ja, Katri, kun Ranska on minun ja minä olen sinun, niin Ranska on sinun ja sinä olet minun.
KATARIINA.
Mine ei tjedä, mite se ole.