KUNINGAS HENRIK. Etkö, Katri? No, sanon sen sitten sinulle ranskaksi, vaikka varmaankin se istuu kiinni kielessäni kuin nuorikko miehensä kaulassa, vaikea on sitä siitä irroittaa. Quand j'ai la possession de France, et quand vous avez la possession de moi — annahan olla, kuinka se nyt onkaan? Santta Dionysius, auta minua! — donc votre est France, et vous êtes mienne. Katri, minun on yhtä helppo valloittaa kuningaskunta, kuin puhua ranskaa saman verran lisää. En koskaan enää puhuttele sinua ranskaksi muun vuoksi, kuin että saisin sinut nauramaan minua.
KATARIINA. Sauf votre honneur le François que vous parlez est meilleur que l'Anglois que je parle.
KUNINGAS HENRIK. Ei, Katri, ei suinkaan; mutta kun sinä puhut minun kieltäni, ja minä sinun, ja kumpikin aika lailla virheellisesti, niin täytyy myöntää, että se ajaa jotakuinkin saman asian. Mutta, Katri, ymmärrätkö sen verran englanninkieltä? Voitko rakastaa minua?
KATARIINA.
Mine ei tjedä sanoa.
KUNINGAS HENRIK. Voiko kukaan naapureistasi sen sanoa, Katri? Tahdon heiltä kysyä. Ei, minä tiedän, että minua rakastat; ja illalla, kun pääset makuuhuoneeseesi, sinä tältä neidiltä utelet tietoja minusta, ja tiedän varmaan, Katri, että hänelle halventelet niitä minun luonnonlahjojani, joita sydämmestäsi rakastat. Mutta, hyvä Katri, tee säälien minusta pilkkaa, varsinkin, rakas prinsessa, kun minä rakastan sinua julmasti. Jos koskaan tulet omakseni, Katri, — ja autuaaksi tekevä usko minussa sanoo, että tulet — niin otan sinut rynnäköllä, ja sinusta on siis pakostakin tuleva oiva soturien synnyttäjä. Etkö usko, että sinä ja minä, noin pyhän Dionysiuksen ja pyhän Yrjänän päivän vaiheilla, voisimme laittaa pojan, puoleksi ranskalaisen ja puoleksi englantilaisen, joka menee Konstantinopoliin ja nyhtää Suurturkkia parrasta? Mitä sanot, minun ihana liljani?[14]
KATARIINA.
Mine ei tjedä.
KUNINGAS HENRIK. Niin kyllä, sitä ei vielä voi niin tietää, mutta luvata voi; ja lupaa nyt vain, Katri, että parastasi teet, mitä tulee sinun ranskalaiseen osuuteesi siitä pojasta; mitä minun englantilaiseen osaani tulee, niin annan siitä sinulle kuninkaan ja nuoren miehen kunniansanan. Mitä vastaat, la plus belle Chatarine du monde, mon très-chère et divine déesse?
KATARIINA. Teidän majesté ole fausse Franska niin paljo, että te voi pettä _la plus sage demoiselle, mitä ole en France.
KUNINGAS HENRIK. Hyi, sitä väärää ranskaani! Kunniani kautta, puhtaalla englanninkielellä, rakastan sinua, Katri; tämän kunniani kautta en uskalla vannoa, että sinäkin rakastat minua; kuitenkin alkaa vereni minua imarrella sillä, että niin teet huolimatta muotoni karkeudesta ja vastenmielisyydestä. Kirottu se isäni kunnianhimo! Hän ajatteli vain kansalaissotia, kun minut teki, sen vuoksi sainkin syntymässäni niin tuikean ulkoasun, niin rautaisen naaman, että peljätän naiset, kun tulen heitä kosimaan. Mutta usko pois, Katri, jota vanhemmaksi tulen, sen paremmannäköiseksi tulen; lohdutukseni on, että vanhuus, joka on niin huono kauneuden säilyttäjä, ei voi minun kasvoilleni tehdä mitään vahinkoa; sinä minut otat, jos minut otat, pahimmillani; jota kauemmin kestät minua, sitä paremmaksi tulen. Sano siis, sinä ihanin Katariina, huolitko minusta? Heitä pois tuo neitseellinen punastus, tunnusta sydämmesi ajatukset keisarittaren katseella, ota minua kädestä ja sano: Englannin Henrik, olen sinun; ja niin pian kuin olet tuolla sanalla korvani siunannut, sanon sinulle raikkaasti: — Englanti on sinun, Irlanti on sinun, Ranska on sinun, ja Henrik Plantagenet on sinun, joka, — vaikka sanon sen hänelle vasten silmiä — jos ei hänessä olekaan miestä parhaaksi kuninkaaksi, kuitenkin on miesten parasten kuningas. No niin, vastaa minulle murtavalla musiikilla, sillä äänesi on musiikkia ja englanninkielesi murtavaa; siis, maailman kuningatar, Katariina, murra kielesi salpa murtavalla englanninkielellä ja sano, huolitko minusta?
KATARIINA.
Se ole kuinka se miellyttä roy mon père.