KUNINGAS.
Mut mitä varmuutesi pantiks sitte
Sa tarjoat?
HELENA.
Vaikk' aljuks sanoisitte,
Ja vaikk' ois huutava mun häpeäni,
Vaikk' ivalauluiss' impi-nimeäni
Kaduilla solvattaisiin, kestän senkin,
Niin, vaikka kidutukset piinapenkin.
KUNINGAS.
Oi, mahtikielin ääni taivainen
Sun kauttas puhuu, heikon elimen;
Ja mikä mahdotont' on järjen luullen,
Se mahdollist' on toisin korvin kuullen.
Elollas arvo on; mit' elo voi
Parastaan antaa, sen se sulle soi.
On äly, nuoruus, kauneus, tarmo sulla,
Kaikk', kaikki, mit' on onnen suositulla;
Jos uhraat tuon, niin joko ääretön
On taitosi, tai uhkas määrätön.
Siis, kaunis parantaja, ala työs;
Jos kuolen minä, kuolet sinä myös.
HELENA.
Jos kaikk' ei luonnu niin, kuin lupasin ma,
Niin säälimättä kuolon ansaitsin ma.
Jos en voi auttaa, menen kuolemaan;
Mut jos voin auttaa, mitä silloin saan?
KUNINGAS.
Mit' anot.
HELENA.
Saanko myöskin anomani?
KUNINGAS.
Saat, kautta taivahan ja valtikkani.
HELENA.
Kuninkaan-kädestäsi annahan
Siis mulle mieheks, kenen, haluan.
En kuninkaallist' ano syntyperää,
Niin julkea ei minuss' aatos herää,
Ett' arvostasi oksan ottaisin
Ja halpaan nimeeni sen liittäisin;
Vain alamaisen pyydän, jota minä
Voin vaatia ja jonka antaa sinä.
KUNINGAS.
Siis tuohon käteen! Kun sa täytät työs,
Niin pysyn sanassani minä myös.
Vain määrää aika; minä, kuuliainen
Sun potilaasi, tottelen sua vainen.
Kysyä vielä minun pitäisi —
Vaikk' ei se uskoani lisäisi —
Mist' olet, kuka seuranasi. Mutta
Olehan tervetullut arvelutta. —
Mua auta, poika. — Jos on sanas vakaa,
Niin työni sulle työstäs palkan takaa.
(Torventoitauksia. Menevät.)