LAFEU.
Olet kyllä, viimeiseen pisaraan asti; minä en tingi siitä tippaakaan.
PAROLLES.
Hyvä, koetan siis olla viisaampi.
LAFEU. Koeta vain, ja kiiruumman kautta, sillä ruumassasi on paljon päinvastaista. Jos sinut joskus sidotaan omiin hetaleihisi ja piestään pehmeäksi, niin saat itse koettaa, mitä on kerskata siteistään. Haluaisin jatkaa tätä tuttavuutta, tai oikeammin tuntemista, että voisin hädän tullen sanoa: sen miehen minä tunnen.
PAROLLES.
Teidän armonne, te saatatte minulle sietämättömän harmin.
LAFEU. Soisin, että siitä tulisi oikein helvetinpiina, ja että tämä saatto-pahaiseni olisi iankaikkinen; sillä saattoni on minut jo jättänyt, niinkuin minäkin sinut jätän niin joutuin, kuin vain vanhat voimani sallivat.
(Menee.)
PAROLLES. No, no, sinulla on poika, joka saa tämän häväistyksen maksaa, sinä rupinen, vanha, rupinen parooni-ryötys! — Vaan tahdon malttaa mieleni: kunnioitusta ei saa pakottamalla. Niin totta kuin elän, selkään hälle annan, kun vain saan siihen tilaisuutta, vaikka olisi hän kaksin ja kolmin kerroin parooni. En surkuttele hänen ikäänsä enemmän kuin — Selkään hälle annan, kunhan vain saisin hänet taas käsiini!
(Lafeu palaa.)
LAFEU. No, poikaseni, herrasi ja isäntäsi on nainut. Siinä sinulle uutinen: sinulla on nyt uusi emäntä.
PAROLLES. Pyytäisin peittelemättä teidän ylhäisyyttänne vähän supistamaan solvauksiaan. Hän on hyvä herrani; mutta isäntäni, jota palvelen, hän on tuolla ylhäällä.