AADAM. Siis matkaan! Viime hengenvetoon asti Ma teitä seuraan luopumattomasti. Kuustoistiaast' oon täällä elänyt, Kahdeksankymment' olen milten nyt. Kuustoistias se onnetarta kyöhää, Kahdeksankymmenissä se on myöhää. Muut' onnelta en pyydä, kunhan vaan Rauhassa velatonna kuolla saan.
Neljäs kohtaus.
Ardennien metsä.
(Rosalinda, pojaksi puettuna, Celia, paimentytöksi
puettuna, ja Siera tulevat.)
ROSALINDA. Oo, Zeus! Mult' elonhenget ihan uupuu!
SIERA. Minä en välitä elonhengistä, kun ei vain koipeni uupuisi.
ROSALINDA. Jos sydäntäni noudattaisin, niin voisin saattaa miehenpukuni häpeään ja itkeä kuin nainen. Mutta minun pitää lohduttaa heikompaa astiaa, sillä takin ja housujen pitää osottaa uljuutta hameen rinnalla. Siis rohkeutta, hyvä Aliena!
CELIA. Älä vihaa kanna; mutta minä en jaksa edemmäksi käydä.
SIERA. Minä puolestani kantaisin ennen vihaanne kuin teitä; vaikk'en tosin raskasta kantaisi, jos teitä kantaisin, sillä luulenpa että kukkaronne on jotenkin kevyt.
ROSALINDA. Niin, tämä on se Ardennien metsä.
SIERA. Niin, nyt olen minä Ardenneissa; sitä suurempi olen narri. Kun olin kotona, niin olin paremmassa paikassa; mutta matkamiehen täytyy tyytyä.