OLIVER. Sanokaa, painiskeletteko huomenna uuden herttuan nähden?
CHARLES. Tietystikin; ja tulin puhumaan teille eräästä asiasta. Minulle on salavihkaa ilmoitettu, että nuorin veljenne, Orlando, aikoo valepuvussa käydä ottelemaan kanssani. Huomenna, herra, minä painiskelen maineeni puolesta, ja joka silloin pääsee käsistäni ruhjomattomin jäsenin, kiittäköön onneaan. Veljenne on nuori ja hento; ja teidän tähtenne minun olisi sääli niin pahoin häntä pidellä, kuin minun kunniani tähden täytyy, jos hän saapuu. Sen vuoksi tulin ystävänä teille tätä ilmoittamaan, jotta joko ehkäisette hänen hankkeensa tai kestätte tyynenä sen häpeän, mihin hän joutuu, koska tämä tapahtuu hänen omasta halustaan ja kokonaan vastoin minun tahtoani.
OLIVER. Charles, kiitän sinua ystävyydestäsi, ja saat nähdä, että sen vielä mitä suopeimmin palkitsen. Olen itse saanut vihjauksen veljeni hankkeesta ja olen salaa koettanut saada häntä luopumaan siitä; mutta hän on järkähtämätön. Tiedäppä, Charles, hän on itsepäisin nuori mies koko Ranskassa, täynnä kunnianhimoa, kaikkien kykyjen kateellinen kaunailija, kavala ja ilkeä juonittelija minua, omaa veljeänsä, vastaan. Siis tee miten haluat; minulle on yhtä mieluista, taitatko häneltä niskan vai sormen; mutta sinun on paras varoa; sillä jos hänelle vain pienenkin häpeän tuotat, tai jos hän ei saa sinusta suurimaineista voittoa, niin hän väijyy sinua myrkyllä, kietoo sinut jollakin viekkaalla juonella, eikä hellitä ennenkuin on toista tai toista salatietä saanut sinut hengiltä; sillä vakuutan, sanonpa sen melkein kyyneleet silmissä, ettei ole maan päällä toista ihmistä niin nuorta ja niin halpamielistä. Puhun nyt vain hänestä niinkuin veli; mutta jos rupeaisin sinulle paloitellen kuvaamaan, millainen hän on, niin saisin minä punastua ja itkeä, ja sinä kalveta ja hämmästyä.
CHARLES. Oikein olen sydämmestäni iloinen, että tänne tulin. Jos hän huomenna saapuu, niin kyllä hän minulta tarpeensa saa. Jos hän siitä pitäen pystyy omin neuvoin liikkumaan, niin minä en ikinä enää tahdo palkinnosta kilpailla. Ja nyt Jumalan haltuun, teidän armonne!
(Menee.)
OLIVER. Hyvästi, hyvä Charles! — Nyt tuota tuulihattua usuttamaan! Toivon että vihdoinkin pääsen hänestä; sillä sydämmeni ei mitään vihaa niinkuin häntä, en tiedä miksi. Kuitenkin on hän hyvänsävyinen; koulunkäymätön, mutta sittenkin tiedokas; jalo harrastuksiltaan; kaikkien kansanluokkain rakastama, jopa jumaloima, ja niin kaikkien sydämmiin syöpynyt, erittäinkin talonväkeni, joka paraiten hänet tuntee, että minä olen kokonaan polkuarvossa. Mutta näin ei tule kauan olemaan; tuo painiskelija saattaa kaikki selväksi. Nyt ei muuta, kuin usuttelen poikaa sinne, ja toimeen ryhdyn heti.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Aukea ala herttuan lumilinnan edustalla.
(Rosalinda ja Celia tulevat.)
CELIA. Rosalinda, pyydän, rakas serkku, ole iloinen.