BEATRICE. Kreivi ei ole surullinen, eikä sairas, ei iloinen, eikä terve, vaan makea, kreiviseni, makea kuin appelsiini ja hieman samaa luulevaisuuden karvaa.
DON PEDRO. Toden totta, neitiseni, luulenpa että selityksenne on oikea, vaikka vannon että, jos niin on laita, hänen epäluulonsa on väärä. Katsos, Claudio, minä olen kosinut sinun nimessäsi, ja kaunis Hero on sinun; olen puhunut hänen isänsä kanssa ja saanut hänen suostumuksensa; määrää vain hääpäivä, ja Jumala sinua siunatkoon!
LEONATO. Ottakaa, kreivi, tyttäreni ja hänen kanssaan koko omaisuuteni. Hänen armonsa on kaupat valmistanut, ja taivaan armo sanokoon siihen aamenen.
BEATRICE. Puhukaa, kreivi, teidän on vuoro.
CLAUDIO. Vaitiolo on ilon paras julistaja. En olisi suuresti onnellinen, jos voisin sanoa, kuinka suuresti. — Neiti, niinkuin te olette minun, niin olen minä teidän; annan pois itseni teistä, ja olen ihastunut vaihtoon.
BEATRICE. Puhu, serkku, tai jos et voi, niin paina suukko hänen suulleen, ettei hänkään voi puhua.
DON PEDRO. Toden totta, neitiseni, teillä on hilpeä sydän.
BEATRICE. Niin kyllä, armollinen prinssi, kiitos sille pikku hupsulle, se pysyttelee aina huolista alla tuulen. — Serkku kuiskaa hänelle korvaan, että hän on hänen sydämmessään.
CLAUDIO. Niin tekeekin, serkku.
BEATRICE. Hyvä Jumala, sitä naimista! Näin toinen toisensa jälkeen pääsee hunnun alle, paitse minä; minä olen ahvakko,[14] minä saan istua nurkassa ja huoata ja voihkata miestä!