DON PEDRO. Neiti Beatrice, minä hankin teille miehen.
BEATRICE. Mieluummin ottaisin jonkun teidän isänne hankkiman. Eikö teidän armollanne ole veljeä teidän näköistä? Isänne on hankkinut komeita aviomiehiä, jos vain tyttö riepu niitä tavoittaisi.
DON PEDRO. Tahdotteko minut, neiti?
BEATRICE. En, hyvä prinssi, silloin täytyisi minun hankkia toinen arkipäiviksi; teidän armonne on liian kallis jokapäiväiseksi pidoksi. — Mutta pyydän, suokaa anteeksi, hyvä prinssi; minussa on synnynnäinen halu puhua vain hullutuksia eikä mitään saaliista.
DON PEDRO. Vaitiolonne minua enimmin harmittaa; hilpeys sopii teille paraiten; olette epäilemättä syntynyt iloisella hetkellä.
BEATRICE. En suinkaan, armollinen prinssi, äitini voivotteli; mutta silloin juuri sattui tähti tanssimaan, ja sen alla minä synnyin. — Toivotan onnea, hyvät serkut!
LEONATO. Beatrice, tahdotko pitää huolta siitä, josta oli puhetta.
BEATRICE. Tuhannesti anteeksi, setä hyvä! Teidän armonne luvalla.
(Menee.)
DON PEDRO. Totta tosiaankin, hilpeähenkinen tyttö.