BALTHASAR (laulaa).
Äl' itke, impi armoton,
Ei miesten vala paina;
He läikkyvät kuin laine on
Ja häälyväiset aina.
Siis ällös vaan
Sa surkokaan,
Iloitse, tanssi, leiju,
Ja heitä huolet unholaan
Ja laula: heijuu, heiju!
Pois itkulaulu iloton,
Pois synkkä suruvirsi!
Niin viekkahat ne miehet on
Kuin kevähällä kirsi.
Siis ällös vaan
Sa surkokaan,
Iloitse, tanssi, leiju,
Ja heitä huolet unholaan
Ja laula: heijuu, heiju!
DON PEDRO. Toden totta, hyvä laulu.
BALTHASAR. Ja huono laulaja, armollinen herra.
DON PEDRO. Kuinka? Ei suinkaan; laulathan hyvin kyllä hätävaraksi.
BENEDIKT (syrjässä). Jos hän olisi koira ja olisi noin ulvonut, niin olisivat hänet hirttäneet. Jumala varjelkoon, ettei hänen käheä äänensä tietäisi pahaa! Yhtä mielelläni kuuntelisin huuhkainta, ennustakoonpa sitte vaikka mitä onnettomuutta.
DON PEDRO (Claudiolle). Olette oikeassa. — Kuules, Balthasar! Toimita meille oikein oivallista soittoa; sillä huomisiltana tulee sen soittaa Hero neidin kamarin ikkunan alla.
BALTHASAR. Parastani koetan, armollinen herra.
DON PEDRO. Tee se; hyvästi! (Balthasar ja soittoniekat menevät.) Tulkaa, Leonato! Mitä vast'ikään minulle kerroitte? Ettäkö veljenne tytär Beatrice on rakastunut signor Benediktiin?