BENEDIKT. Silloin hän kyllä tulee.
(Margareeta menee.)
(Laulaa.)
Tuo jumal' Amor,
Se pikku peikko,
Hän tietää, tietää,
Kuink' olen minä heikko —
laulussa, tarkoitan; mutta mitä lempeen tulee, — Leander, se hyvä uimari, Troilus, se ensimmäinen lemmenhankkija, ja koko kirjallinen noita entisiä nais-uroita, joiden nimet nykyään niin sujuvasti luistavat jambimitan tasaisella reitillä, ne eivät koskaan olleet niin korviaan myöten lempeen takertuneet kuin minun vaivainen oma itseni. Mutta, hiisi olkoon, en tapaa oikeita loppusointuja; olen koettanut, mutta "tyttö"-sanalle en löydä muuta vastetta kuin "nytty", liian viaton riimi; "viha" ja "liha", on karkea riimi; "loukko" ja "houkko", typerä riimi — ja saakelin pahaenteisiä kaikki. En, minä en ole syntynyt minkään riimiplaneetan alla, enkä osaa kosia pyhäisillä valiofraaseilla.
(Beatrice tulee.)
Ihana Beatrice, tulitko todellakin, kun sinua kutsuin?
BEATRICE. Tulin, signor, ja menen, kun käskette.
BENEDIKT. Oi, jää siksi, kuin sanon: pois.
BEATRICE. "Pois" on jo sanottu; hyvästi vain! — Mutta ennenkuin menen, sanokaa, miksi tulin, se on, mitä on tapahtunut teidän ja Claudion välillä.