BENEDIKT. Pahoja sanoja vain; ja sen asian päälle tahdon sinua suudella.
BEATRICE. Pahat sanat ovat vain pahaa ilmaa, paha ilma vain pahaa henkeä, ja paha henki on inhottava, siis menen täältä suutelematta.
BENEDIKT. Sinä säikytit sanan pois oikeasta käsitteestään, niin valtava on älysi. Mutta sanon sinulle miten asia on: Claudio suostuu otteluvaatimukseen, ja joko minun täytyy pian saada hänestä kuulla, tai julistan hänet pelkuriksi. Mutta sano nyt minulle, mihin minun huonoista puolistani sinä ensin rakastuit?
BEATRICE. Kaikkiin yht'aikaa; sillä ne ovat yhteensä niin hyvin järjestetty vikojen vapaavaltio, etteivät salli yhdenkään hyvän ominaisuuden seota joukkoonsa. Mutta mikä minun hyvistä puolistani sai sinut ensin minun tähteni rakkautta kärsimään?
BENEDIKT. Rakkautta kärsimään! Hyvin sanottu! Minä todellakin kärsin rakkautta, sillä rakastan sinua vastoin tahtoani.
BEATRICE. Sydämmesi uhmalla tietenkin. Oi, sitä sydänparkaa! Jos sinä sitä uhmaat minun tähteni, niin minä tahdon sitä uhmata sinun tähtesi; sillä en voi koskaan sitä rakastaa, mitä ystäväni vihaa.
BENEDIKT. Me olemme, sinä ja minä, liian järkeviä sovussa kosiaksemme.
BEATRICE. Siltä ei näytä, tuosta tunnustuksestasi päättäen; ei yksikään järkevä mies kahdestakymmenestä kehu itseään.
BENEDIKT. Vanha, vanha sananparsi, Beatrice, joka kelpasi siihen aikaan, milloin niitä oli hyviä naapureita. Jos nykyiseen aikaan mies ei itse sepitä hautakirjoitustaan, ennenkuin kuolee, niin ei hänen muistonsa elä kauemmin kuin kellot soivat ja leski itkee.
BEATRICE. Ja kuinka kauan tuota luulet kestävän?