BENEDIKT. Sekin kysymys! — No niin: tunti soittoa, ja neljännes nyyhkytystä. Siis on järkevän viisainta — jos muuten herra Matonen, hänen omatuntonsa, ei tee estettä — itse toitottaa julki omat hyveensä, niinkuin minä nyt teen. Sen verran omaa kiitostani, ja sen kiitoksen olen hyvin ansainnut, niinkuin itse tahdon toteen näyttää. Ja sanohan nyt, kuinka voi serkkusi?
BEATRICE. Sangen huonosti.
BENEDIKT. Ja kuinka itse voit?
BEATRICE. Sangen huonosti minäkin.
BENEDIKT. Pelkää Jumalaa, rakasta minua ja tee parannus. Ja nyt sanon jäähyväiset, sillä joku tulee tuossa kiirehtien.
(Ursula tulee.)
URSULA. Tulkaa, neiti, joutuun setänne luo, siellä sisällä on hirmuinen hälinä. On havaittu, että Hero neitiä on väärin syytetty, prinssiä ja Claudiota kovasti petetty, ja Don Juan, tämän kaiken alkuunpanija, on mennyt matkaansa ja paennut. Tuletteko nyt heti?
BEATRICE. Tuletteko tekin, signor, noita uutisia kuulemaan?
BENEDIKT. Tahdon sydämmessäsi elää, syliisi kuolla ja silmiisi hautaantua; ja, paremmaksi vakuudeksi, tahdon käydä kanssasi setäsi luo.
(Menevät)