TITUS.
Sinäkin, Marcus, iskit arvooni:
Söit noiden poikain kanssa kunniaani.
Olette vihamiehiäni kaikin;
Pois! Kyllänsä jo teistä vanhus saikin.
MARCUS.
Hän houreissaan on aivan; tulkaa pois!
QVINTUS.
En minä, kunnes Mucius haudataan.
(Marcus ja Tituksen pojat polvistuvat.)
MARCUS.
Veli, sen nimen kautta luonto pyytää, —
QVINTUS.
Isä, sen nimen kautta luonto puhuu, —
TITUS.
Vait sinä, muut jos tahtoo mitään voittaa!
MARCUS.
Suur' Titus, sinä puoli sieluani, —
LUCIUS.
Isä, meidän kaikkein olemus ja sielu, —
MARCUS.
Oi, salli Marcus-veljes haudata
Nepaansa kallis tähän hyveen kätköön:
Hän kuoli kunnian ja Lavinian tähden.
Äl' ole barbaari, vaan roomalainen:
Helleenit hautasivat Ajaxinkin,
Tuon henkipaton; häntä hautaamaan
Laerteen viisas poika[4] heitä neuvoi.
Ilosi, nuori Muciuskin, siis tässä
Sijansa saakoon.