AARON.
Älä koske: se on verta kuninkaan!
LUCIUS.
Isäänsä tulee: viekää hirteen vaan!
Laps ensin: isä nähköön nytkäyksen
Ja saakoon sydämmeensä hylkäyksen!
Hoi, tikkaat tänne!
(Tikapuut tuodaan, joita Aaronin tulee nousta.)
AARON.
Lucius, lapsi säästä,
Ja vie se multa keisarinnalle.
Jos sen sa teet, niin kerron ihmeitä,
Joit' on sun sangen hyödyllistä tietää.
Mut jos et tahdo, tulkoon mikä uho,
Vait olen vain; mut teidät vieköön tuho!
LUCIUS.
No, puhu; jos sa mieleisiä haastat,
Niin. lspses eloon jää ja hoidon saa.
AARON.
Vai mieleisiä? Totta totisesti,
Sydäntäs vihloo kuulla mitä puhun:
Ma kerron murhaa, verta, raiskausta,
Pimeyden töitä, kauhun tekoja,
Petosta, konnuutt', ilkeyttä, jota
On sääli kuulla, vaikk' ei sääli tehdä;
Sen kaiken kanssani ma hautaan vien,
Jos sin' et vanno että laps saa elää.
LUCIUS.
Sun lapses elää saa. Siis puhu pois!
AARON.
Se ensin vanno, sitten minä alan.
LUCIUS.
Kehenkä vannon? Jumalaa et usko,
Kuink' uskoa sa sitten valaa voit?
AARON.
Vaikk' en ma uskoisi, — enk' uskokaan,
Niin, koska tiedän, että olet hurskas
Ja omaat mitä tunnoks sanotaan,
Ja pappismetkuihin ja -mutkiin luotat,
Joit' olen nähnyt sinun noudattavan,
Niin vaadin valaa; tiedän, että narrin
On jumalana tiukusauvansa,
Ja mitä siihen vannoo, sen hän pitää;
Siks sitä penään. Vanno siis sen saman
Jumalan kautta, — olkoon vaikka mikä, —
Jot' ylistät ja jota palvelet,
Ett' autat poikaa, ruokit, kasvatatkin,
En muuten rahtuakaan ilmaise.