ARMADO. Mutta sanokaa, kuinka voi Kallolta sääri vikaantua?
TIISA. Sen voin minä tuntuvasti näyttää.
KALLO. Sinulla ei siitä ole mitään tuntoa, Tiisa. Minä sanon seuraavan l'envoy'n:
Minä, Kallo, juoksin huoneesta, noin suotta vain ja piloin,
Ja kaaduin kynnykseen, ja siinä sääreni ma niloin.
ARMADO. Älkäämme enää tätä ainetta kosketelko.
KALLO. Ei, ennenkuin on tullut enemmän märkäainetta sääreen.
ARMADO. Kallo sinä, minä tahdon päästää sinut aljoudesta irtaalle.
KALLO. Oo, naittaako minut irtaalle aljolle? — Se maistuu jo vähän l'envoy'lta, hanhelta.
ARMADO. Kautta armaan sieluni, tarkoitan, että tahdon asettaa sinut omavaltaisuuteen, vapauttaa sinun persoonasi; sinä olet ollut sisäänmuurattuna, aresteerattuna, käähkänöittynä, kahlittuna.
KALLO. Niin, niin, ja nyt te aiotte ruveta ulostimekseni ja purkauttaa minut.