HOLOFERNES. Se on lahja, jonka omistan, vähäpätöinen, vähäpätöinen; kummallinen, hullunkurinen henki, täynnä muotoja, kuvia, haamuja, esineitä, aatteita, havainnoita, mulkkauksia ja mullistuksia. Ne ovat siinneet muistiin mahalaukussa, kasvaneet pia mater'in äidinkohdussa ja ilmoille syntyneet tilaisuuden kypsyessä. Mutta se lahja on hyvä niissä, joissa se on terävä, ja minä olen siitä kiitollinen.
NATHANAEL. Herra, minä kiitän Jumalaa teistä, ja niin voivat seurakuntalaisenikin tehdä; sillä pojat saavat teiltä hyvää johdatusta, ja tyttäret varttuvat vahvasti teidän kauttanne; te olette oiva membrum yhteiskunnassa.
HOLOFERNES. Mehercle, jos pojat ovat älykkäitä, eivät he tarvitse ohjausta, ja jos tyttäret ovat vastaanottavaisia, tahdon heissä parastani koettaa. Mutta, vir sapit, qui pauca loquitur. Feminiini-henki meitä tervehtää.
(Jaquenetta ja Kallo tulevat.)
JAQUENETTA. Jumal' antakoon hyvää huomenta, herra kirkherra!
HOLOFERNES. Herra kirkherra, — qvasi kirkiherra. Mutta ketä se kirki vetää?
KALLO. Sitä, herra koulumestari, joka on enimmin tikanpojan näköinen.[10]
HOLOFERNES. Tikanpojan näköinen! Neronleimaus maanturpeesta, kyllin hyvä piikiven kipinäksi, kyllin hyvä päärlyksi sialle! Somaa, sievää!
JAQUENETTA. Hyvä herra kirkherra, olkaa hyvä, lukekaa tämä kirje minulle. Kallo on sen minulle tuonut, ja don Armado on sen minulle lähettänyt. Lukekaa se, olkaa hyvä.
HOLOFERNES. Fauste, precor gelida qvando pecus omne sub umbra ruminat — ja niin edespäin. Ah, sinä hyvä vanha Mantuanus![11] Minä voin sanoa sinusta samaa kuin matkustaja Venetiasta: