(Monsieur Mercade ja lähettiläs tulevat.)
MERCADE.
Terveeksi, armo!
PRINSESSA.
Tervetullut, Mercade,
Jos kohta ilomme sa keskeytätkin.
MERCADE.
Mua surettaa, mut kieltän' uutiseni
Raskaana painaa. — Isä, kuningas, —
PRINSESSA.
On kuollut?
MERCADE.
Niin, se on nyt sanottu.
BIRON.
Pois, sankarit! Käy pilveen näyttämö.
ARMADO. Minä, omasta puolestani, hengitän keveätä hengitystä. Olen älyn hienon reiän kautta nähnyt loukkauksen päivänvalon, ja aion hankkia itselleni oikeutta soturin tavalla.
(Sankarit poistuvat.)
KUNINGAS.
Mitenkä voitte, majesteetti?
PRINSESSA.
Boyet, käy toimeen; illalla on lähtö.
KUNINGAS.
Ei, prinsessa, ei toki; pyydän: jääkää.
PRINSESSA.
Käy toimeen, sanon. — Kiitos, jalot herrat,
Kaikesta hyvyydestä! Sydän täynnä
Verestä tuskaa, pyydän: anteeks suokaa
Ja unhottakaa viisaan jaloudella
Pilamme rohkea ja vallaton.
Jos liian röyhkeää on teidän kanssa
Puhetta vaihdettu, niin höyliytenne
On siihen syynä. Hyväst', arvon herrat!
Ei raskaan mielen ole kieli liukas.
Siis anteeks, vähille jos kiitoksille
Jää suuren pyynnön aulis täyttämys.
KUNINGAS.
Niin, viime tingass' aika vihdoin viepi
Kaikk' aikeet kiireelliseen päätökseen,
Ja eronhetki usein ratkaisee
Mit' ei saa pitkät keskustelut aikaan.
Ja vaikka lapsen murheellinen otsa
Hellältä lemmen hymyilyltä epää
Sen halajamaa pyhää pyyntöä,
Niin sentään — kun on lempi vauhdissa —
Sit' älkööt surun pilvet määräntiestä
Pois syöskö. Kuolleit' ystäviä surra
Niin terveellist' ei ole, hyödyllistä,
Kuin uusist' ystävistä iloita.
PRINSESSA.
En ymmärrä; mun murhe tylsyttää.
BIRON.
Vakava, suora sana murheen korvaan
Paraiten pystyy. Tuosta viittauksesta
Kuninkaan ymmärrätte. Teidän tähden
Petimme valamme ja aikaa turhaan
Vain kulutimme. Kauneutenne, naiset,
Rumensi meidät pahoin, muuttain mielen
Omien aikeittemme vastakohdaks
Ja tehden meidät naurunalaisiksi.
Näet, lempi tavaton on tavoiltaan,
Kuin lapsi huima, juonikas ja nirso,
Silmästä siinnyt ja, kuin silmä, täynnä
Kummia kuvia ja muotoja,
Muutellen mieltä, niinkuin silmä pyörii
Ja joka luonnilt' esineitä vaihtaa.
Jos vallattoman lemmen kirjopuku
Ei teidän taivaisissa silmissänne
Sovellu valaamme ja arvoomme,
Niin samat silmät taivaiset ne meidät
On siihen vikaan vietelleet. Siis, naiset,
Kun teist' on lempemme, niin teistä myöskin
On lemmen hairahdus. Me uskottomat
Olimme itsellemme, tullaksemme
Ikiuskollisiks niille, jotka syynä
On kumpaiseenkin, — teille, kaunokaiset.
Näin vilppi tää, jok' itsessään on synti,
Itsestään puhdistuu ja hyveeks sääntyy.
PRINSESSA.
Me saimme lempihartaat kirjeenne
Ja lahjannekin, lemmen airuenne.
Naisneuvostomme päätti niiden olleen
Vain mielistelyä ja hauskaa pilaa,
Vanua tyhjän ajan täytteeksi.
Sen vakaampi ei meidän nähdäksemme
Asia ollut; siksi lempenne
Sai vertaisensa kohtelunkin: pilan.
DUMAINE.
Enempää oli kirjeemme kuin pilaa.
LONGAVILLE.
Ja katseemme.
ROSALIINA.
Niit' emme muuksi luulleet.
KUNINGAS.
Nyt, tunnin viime tuokiossa, suokaa
Vain lemmenlupaus.
PRINSESSA.
Liian lyhyt aika
Näin iänikuisille kaupoille!
Ei, prinssi, pattovala teitä painaa
Ja syyssä suuress' olette; siis kuulkaa!
Jos rakkauteni — johon syyt' ei lie —
Te voittaa tahdotte, niin tehkää tämä:
En luota valaanne, mut menkää joutuin
Erakkomajaan kolkkoon, syrjäiseen
Ja tämän mailman iloist' erotettuun;
Siell' olkaa, kunnes eläinradan merkit
On kaikki tehneet vuosikiertonsa.
Jos tämä jylhä, yksinäinen elo
Ei muuta kuuman veren tarjousta,
Puuvuode, ohut vaate, vilu, nälkä
Jos loistavaa ei lemmenkukkaa taita,
Vaan lempenne jos kestää koitoksen,
Niin tulkaa, kun on vuosi umpeen mennyt,
Mua vaatimaan, mua palkaks vaatimaan;
Ja, kautta immen käden, joka kättäs
Nyt suutelee, sun olen! Siihen asti
Sulkeudun huolineni murhemajaan
Ja surun kyyneleitä vuodatan
Isäni rakastetun muistoksi.
Jos epäät tuon, niin kädest' erkanemme;
Ei yhteen sovi meidän sydämmemme.
KUNINGAS.
Jos epään sen, tai vielä enempää,
Näin mieltä rauhaan tuuditellakseni,
Niin äkkisurma saa mun yllättää.
Iäti povessas on sydämmeni.
DUMAINE.
Mut mitä mulle, armas? Eukko, vai?
KATARIINA.
Lujuutta, terveyttä ja karvasuuta,
Ja näitä kolmin kerroin, eikä muuta!
DUMAINE.
Sanoa saanko: kiitos, rakas eukko?
KATARIINA.
Ei, herrani; en vuoteen enkä päivään
Ma katso silonaamaan poikaräivään.
Kun prinssi palaa, tekin palatkaatte,
Jos silloin riittää, lemmest' osaa saatte.
DUMAINE.
Ja siihen asti sydän sinuun palaa.
KATARIINA.
Vait, ettei taaskin tule pattovalaa!
LONGAVILLE.
Maria, puhu!
MARIA.
Kun näen vuoden pään,
Niin huolihunnun vaihdan ystävään.
LONGAVILLE.
Odotan, vaikk' on pitkä vuoden kulku.
MARIA.
Se teille sopiikin, te pitkä julku.
BIRON.
Miettiikö neiti? Katso minuun, armas,
Silmääni katso, sielun ikkunaan,
Siell' ane nöyrä vastaustas vartoo.
Työ määrää, millä voitan lempesi.
ROSALIINA.
Teist' usein kuulin, lord Biron, jo ennen
Kuin teidät näin; ja mailman laaja kieli
Julistaa ties, ett' ivaa olette
Ja pistosanaa, herjamieltä täynnä,
Mill' ahdistatte kaikensäätyisiä,
Jotk' ilveilynne joutuu saaliiksi.
Maruna tuo jott' aivoistanne lähtis,
Ja voittaaksenne mun, jos niin on mieli, —
Ja muulla tavoin ette mua saa —
Vuos umpeen tulee teidän joka päivä
Sanattomia sairait' oppia
Ja voihkivia puhuttaa, ja koittaa
Älynne koko terävyydellä
Pakottaa nauramaan nuo raihnaat raukat.
BIRON.
Pakottaa kuolevaista hurjaan nauruun!
Ei, se on mahdotonta, sit' en voi;
Ei kuolon kamppailussa leikki auta.
ROSALIINA.
Mut näin se nolataan se irvihammas,
Jok' elää siitä kurjast' ihailusta,
Mill' älhän nauru narrin palkitsee.
Ei pilan luontevuus sen kielell' ole,
Ken pilan lausuu, vaan sen korvassa,
Ken pilan kuulee. Siis, jos sairas korva,
Jonk' oma huumannut on tuskan huuto,
Ivaasi tyhjää kuuntelee, niin jatka,
Ja minä vikoinesi otan sun;
Mut jos ei kuuntele, niin sävys muuta;
Ja virheestäs kun pääset näin, on mulla
Sydämmen ilo parannuksestasi.
BIRON.
Vuoskausi siis! No, tulkoon mitä vaan!
Vuos hospitaalissakin suottaillaan.
PRINSESSA (kuninkaalle).
Nyt, hyvä prinssi, sanon jäähyväiset.
KUNINGAS.
Jos suotte, tielle teitä johdatamme.
BIRON.
Ei vanhaan malliin pääty kosintamme:
Ei Jukka Jaanaa saa. Naisvehkeilyt
Oli leikistämme tehdä ilveilyt.
KUNINGAS.
Mut vuoden päästä tämä päättyy vainen.
BIRON.
Se näytelmän on ajaks pitkänlainen.
(Armado tulee.)
ARMADO. Suloinen majesteetti, suvaitkaa, —
PRINSESSA. Tuo eikö ole Hector?
DUMAINE. Arvoisa Troijan sankari.
ARMADO. Tahdon suudella sinun kuninkaallista sormeasi ja sanoa hyvästi. Olen tehnyt lupauksen: olen luvannut Jaquenettalle hänen armaan lempensä tähden käydä kolme vuotta auran kurjessa. Mutta, kunnioitettavin suuruus, suvaitsetteko kuulla kahdenpuhelua, jonka kaksi oppinutta miestä on yhteensovittanut huuhkan ja käen kunniaksi. Se oli aiottu näytäntömme päättäjäisiksi.
KUNINGAS. Kutsukaa ne joutuin; tahdomme kuulla.
ARMADO. Hoilaa! Hoi, tänne!
(Holofernes, Nathanael, Tiisa, Kallo y.m. tulevat.)