Tämä puoli on Hiems, talvi, tämä Ver, kevät; toista edustaa huuhka, toista käki. Ver, alota!
Laulu.
Kevät.
Kun sinivuokot, orvokit
Ja käenkengät kellakkaat
Ja valkoliljat, valvatit
Sulollaan kirjaa nurmimaat,
Niin puusta käen laulu soi
Ja miestä nainutt' ilkamoi:
Kukkuu!
Kukkuu, kukkuu! Se kukahdus
On naineen miehen kauhistus.
Kun leivo aamun julistaa
Ja paimen luikkuuns' ääntelee
Ja naakat, kyyhkyt kuhertaa
Ja paitaans' immyt valkaisee,
Niin puusta käen laulu soi
Ja miestä nainutt' ilkamoi:
Kukkuu!
Kukkuu, kukkuu! Se kukahdus
On naineen miehen kauhistus.
Talvi.
Kun räystähistä riippuu jäät
Ja Tommi takkaan puita tuo
Ja Antin konttuu sormenpäät
Ja halla maitoon härmän luo
Ja veri hyytyy, routii maa,
Niin yössä huuhka huhuaa:
Huhuu!
Hu'it, huhuu! On somaa tää,
Kun Riika rokkaa hämmentää.
Kun myrsky nurkiss' ääneen soi
Ja pastor' yskään typertyy
Ja Maijan nokka punervoi
Ja varpu hankeen hykertyy
Ja olutkeitto huuruaa,
Niin yössä huuhka huhuaa:
Huhuu!
Hu'it, huhuu! On somaa tää,
Kun Riika rokkaa hämmentää.
ARMADO. Mercuriuksen sanat tuntuvat karkeilta Apollon laulun jäljestä. Te tuonne, me tänne!
(Menevät.)