LANCELOT. Ja he ovat salaliiton tehneet: — en sano, että siellä näette naamiaiset; vaan jos niin tapahtuisi, niin ei silloin tyhjän vuoksi nenäni verta vuotanut viime pääsiäismaanantaina kello kuusi aamulla, joka sinä vuonna sattui olemaan keskiviikko pääsiäisviikossa neljä vuotta ennen iltapäivällä.
SHYLOCK.
Kuin? Naamiaiset? Kuule, Jessika:
Kiinn' ovet sulje, ja jos rummun kuulet
Ja käyrähuilun kurjan kitinän,
Niin älä kiipee ikkunaan, ja älä
Kadulle päätäs pistä, töllistääkses
Kristittyin vaha-naamain narritöitä,
Vaan tuki huoneen korvat, ikkunat, näet;
Typerän ilveen ääntä älä päästä
Talooni siivoon. — Jaakon sauvaan vannon!
En halua ma pitoihin tän' yönä;
Mut menen sentään. — Edell' astu, poika,
Ja sano, että tulen.
LANCELOT.
Edell' astun. —
Mut käykää sentään ikkunahan, neiti:
Kristitty saa kohta tänne,
Varokaatte silmiänne.
(Menee.)
SHYLOCK.
Häh? mitä sanoi Hagar-suvun narri?
JESSIKA.
"Hyvästi, neiti!" sanoi hän, ei muuta.
SHYLOCK.
Hyv' on se hupsu, mut suur' ahmatti;
Kuin raakku hidas hyötyyn: makaa päivät
Kuin villikissa. Hörriäist' en salli
Kiteessäni; siis menköön vaan, ja menköön;
Sen luo, jot' auttaa voi hän lainarahain
Tuhlaamisessa. — No niin, Jessika,
Käy sisään; kenties tuokiossa palaan.
Tee niin kuin käskin, sulje ovet jälkees:
Ken pian uskoo, pian petetään,
Sen säästäväinen pitää sääntönään.
(Lähtee.)
JESSIKA.
Hyvästi! Jos on onni myötäinen,
Min' isän kadotan, te tyttären.
(Lähtee.)
Kuudes kohtaus.
Sama paikka.
(Gratiano ja Salarino tulevat naamioittuina.)
GRATIANO.
Täss' ompi lakka, johon meitä jäämään
Lorenzo käski.
SALARINO.
Koht' on tunti mennyt.
GRATIANO.
Ja ihmeellistä, että näin hän viipyy:
Nopeemmat aikaa ain' on lempiväiset.
SALARINO.
Oi, kymmenesti nopeammin lentää
Venerin kyyhkyt uuden liiton lyöntiin,
Kuin lemmenvalan vannotun he pitää!
GRATIANO.
Niin kyllä, niin. Ken päättää syömisen
Samalla ruokahalulla kuin alkoi?
Mikäpä hepo vaivalloista matkaa
Takaisin astuu yhtä innokkaasti
Kuin ensin tielle lähti? Kaikkeahan
On pyytää hauskempi kuin nauttia.
Kuin nuori, rikas tuhlari, niin lentää
Lipuiten laiva kotivalkamastaan,
Tuon porton, tuulen, sulokiemailussa!
Tuhlaajapojan lailla palaa taasen,
Alasti, hajapurjein, laidat rikki,
Tuon porton, tuulen, ryöstämänä paljaaks.
(Lorenzo tulee.)
Tuoss' on Lorenzo. — Toiste enemmän.
LORENZO.
Anteeksi, ystäväiset, että viivyin;
On siihen syynä toimet enkä minä.
Jos teill' on tyttö-sissiks halu joskus,
Niin yhtä kauan teitä varron. — Tulkaa!
Isäni juutalainen asuu tässä.
Ken se?
(Jessika ilmestyy ikkunaan, pojaksi puettuna.)
JESSIKA.
Ken siellä? Kysyn varmemmaksi,
Vaikk' äänenne jo tuntevani vannon.
LORENZO.
Lorenzo, armaasi.
JESSIKA.
Lorenzo, niin, ja armahani varmaan!
Ket' armastaisin niin? Ja kenpä tietää,
Pait te, Lorenzo, että olen teidän?
LORENZO.
Ett' olet, taivas todistaa ja tuntos.
JESSIKA.
Tuo lipas ottakaa, se maksaa vaivan.
Hyv' ett' on yö, ett' ette mua näe:
Niin valhepuku tää mua hävettää.
Mut lemp' on sokko: lempivät ei itse
Voi omaa pientä hulluuttansa nähdä;
Näet, muuten Cupidokin punehtuisi,
Mun nähdessään näin pojaks muuttuneena.
LORENZO.
Pois tule, soihdunkantajaksi mulle.
JESSIKA.
Kuin? itse valoon viemään häpeääni?
Se, totta maar, jo julkea on liiaks.
Ei, kultani, se toimi ilmi tois mun;
Mun täytyy peitoss' olla.
LORENZO.
Niin sa, armas,
Tuoss' ihanassa poikapuvuss' olet.
Vaan tule joutuun:
Yö hiljainen jo karkuun, näet, hiipii;
Bassanion juhlaan meitä varrotaan.
JESSIKA.
Lukitsen ovat vaan, ja dukaateilla
Viel' itseäni kultaan; oiti tulen.
(Poistuu ikkunasta.)
GRATIANO.
Vie Juutas! Enkel' eikä juutalainen!
LORENZO.
Hänt', oikein totta, sydämestä lemmin.
Älykäs on hän, jos voin minä päättää;
Ja kaunis on hän, jos ei silmä petä;
Ja uskollinen on hän, sen hän näyttää.
Siis älykkäänä, kauniin', uskollisna
Sydämeen hänet ainiaksi suljen.
(Jessika tulee.)
No, joko tulit? — Matkaan, hyvät herrat:
Muut naamioitut odottavat meitä.
(Lähtee Jessikan ja Salarinon kanssa.)
(Antonio tulee.)
ANTONIO.
Ken siellä?
GRATIANO.
Signor Antonioko?
ANTONIO.
Hyi, hyi, Gratiano! miss' on toiset kaikki?
Teit' odotetaan: yhdeksän on kello.
Nyt huvit jäävät; tuul' on kääntynyt,
Bassanio heti aikoo laivaan mennä.
Teit' etsimäss' on toistakymment' ollut.
GRATIANO.
No hyvä! mitään muut' en mielikään
Kuin oiti päästä merta kyntämään.
(Lähtevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Belmont. Huone Portian kartanossa.
(Torven toitotusta. Portia ja Maroccon prinssi
astuvat sisään, kumpikin seurueinensa.)
PORTIA.
Käy, vedä syrjään uutimet ja näytä
Jalolle prinssille ne kolmet lippaat. —
Nyt tehkää valintanne.
MAROCCO.
On kultaa ensimmäinen, siinä sanat:
"Ken valitseepi mun, saa mitä moni toivoo."
Hopeeta toinen, siinä lupaus:
"Ken valitseepi mun, saa mitä ansaitseepi."
Lyijyinen kolmas, tyhmin varoituksin:
"Ken valitseepi mun, saa alttiiks antaa kaikki."
No, mistä tiedän, valitsinko oikein?
PORTIA.
Kuvani, nähkääs, yhdessä on niistä:
Jos valitsette sen, niin saatte mun.
MAROCCO.
Mua joku jumal' ohjatkoon nyt! Annas,
Ma luen uudestaan nuo kirjoitukset:
Tuo lyijylipas, mitä sanoo se?
"Ken valitseepi mun, saa alttiiks antaa kaikki."
Mist' antaa! Lyijystäkö? Lyijyst' alttiiks?
Se lipas uhkaa. Ken kaikk' alttiiks antaa,
Hän kalliin voiton toivossa sen tekee:
Kultainen miel' ei tyydy halpaan kuonaan.
En, lyijystä en mitään alttiiks anna.
No, entä hopea, tuo immen-karva?
"Ken valitseepi mun, saa mitä ansaitseepi."
Mit' ansaitseepi? Maltapas, Marocco,
Vakaalla kädell' arvos punnitse.
Jos arvataan sua oman laskus mukaan,
Sa täyden ansaitset, vaan täysikään
Ei tuota neittä saamaan riittäne.
Mut ansioni epäilys se sentään
Vaan kurjaa itsen' alentamist' oisi.
Mit' ansaitsen ma? — He, tuon neitosen;
Hänt' onnen, syntyperän, luonnonlahjain
Ja kasvatuksen kautta ansaitsen,
Enimmin toki rakkauteni kautta.
Mitäpä, tuon jos suoraan valitseisin?
Mut kultalipast' ensin vielä katson:
"Ken valitseepi mun, saa mitä moni toivoo."
Se hän on: koko mailma häntä toivoo.
Maan ääristä tuot' eläväistä pyhää,
Lipasta tuota suutelemaan tullaan.
Hyrkanian korvet, Arabian jylhät,
Avarat salot valtateit' on, joita
Vaeltaa prinssit kauniin Portian luokse.
Ei meren valtakaan, min korska pää
Taivasta silmiin sylkee, estä noita
Upeita vieraita; ei, he vaan astuu,
Kuin puron poikki, kauniin Portian luo.
Näist' yks tuon taivahisen kuvan kätkee.
Vaan tokko lyijylipas? Kiron oma
Niin herja aatos! Liian tyhmää panna
Sen hikiliinaa hautahan noin halpaan.
Vai suljettu hän oisko hopeaan,
Min kymmenesti voittaa kirkas kulta?
Oi, syntist' ajatusta? Moinen helmi
On kultapuitteiss' aina. Englannissa
On raha, jossa enkelin on kuva
Painettu kultaan; vaan se päälläpäin on,
Mut tässä enkel' lepää kultavuoteen
Sisässä aivan. — Avain mulle tuokaa;
Tuon valitsen ma, käyköön kuinka käy!
PORTIA.
Siin' on; ja kuvani jos tuossa löytyy,
Niin olen teidän.
(Marocco avaa kultalippaan.)
MAROCCO.
Kirous! Mitä tämä?
Hyh! kuolleen raato, jonka silmäkuopass'
On kirjoitettu kääry! Luen sen.
(Lukee:)
"Kaikk' ei kultaa, näetten,
Jonk' on pinta kultainen.
Moni mies myö autuuden
Pelkkään kiiltokuorehen.
Kultahaut' on toukkainen.
Teillä jos ois nuoruuden
Miel' ja äly vanhuksen,
Toisen vastuun saisitten:
Hyvästi ja menkäätten!"
Vaivan palkaksiko tää!
Hyvästi, tuli! terve, jää!
Hyvästi! pitkiin jäähyväisiin nyt
Ei mieli tee; näin lähtee hävinnyt.
(Lähtee.)
PORTIA.
Pelastus oiva! Eteen uutimet!
Noin kaikki valitkoot tuon kaltaiset.
(Lähtevät.)
Kahdeksas kohtaus.
Venetia. Katu.
(Salarino ja Solanio tulevat.)
SALARINO.
Niin, pois Bassanion purjehtivan näin,
Ja Gratiano hänen kanssaan lähti;
Mut, takaan, laivall' ei Lorenzo ollut.
SOLANIO.
Tuo konna juutalainen kirkunallaan
Sai dogin kanssaan laivaa tutkimaan.
SALARINO.
Mut liian myöhään: lähdöss' oli laiva,
Vaan siellä dogi tiedoksensa sai
Ett' yhten' oli gondolissa nähty
Lorenzo kera armaan Jessikansa.
Lisäksi vakuutti Antonio, ett'ei
He Bassanion kanssa laivall' olleet.
SOLANIO.
En moista sekavimmaa ole nähnyt,
Niin hurjaa, outoa ja hajanaista,
Kuin kadulla tuon koiran juutalaisen:
"Mun tyttäreni! — Rahani! — Tyttäreni! —
Kristityn kanssa! — Kristi-rahani oi! —
Laki ja oikeus! rahani! tyttäreni?
Yks säkki kultaa — kaks — ja leima päällä,
Ja kruunun kultaa, jotka tyttäreni
Varasti multa! Niin, ja hohtokivet!
Kaks kiveä, kaks kallist' ehta kiveä
Minulta vei hän! — Oikeus! kiinni tyttö!
Mukana hällä kivet on ja rahat!"'
SALARINO.
Ja kaikki pojat jäljessä ja huutain:
"Kiveni, tyttäreni, rahani!"
SOLANIO.
Jos vaan Antonio määräpäivän muistais,
Hän muuten tuon saa maksaa.
SALARINO.
Aivan niin.
Ma ranskalaista puhuttelin eilen;
Hän kertoi, että Englannin ja Ranskan
Väliseen raumaan meikäläinen laiva
On kallein lastinensa hukkunut.
Antoniot' aattelin, kun hän tuon kertoi,
Ja salaa toivoin, ett'ei ois se hänen.
SOLANIO.
Parasta ilmoittaa se Antoniolle;
Äkisti ei vaan, ett' ei huolestuis hän.
SALARINO.
Jalompaa ylimyst' ei päällä maan.
Näin kuin Bassanion hyvästi hän jätti:
Bassanio joutuun sanoi koittavansa
Takaisin; "älä", vastas hän, "mun tähten'
Äl' asioissas hätäile, Bassanio.
Vaan anna ajan kaikki kypsyttää;
Ja juutalaisen saama velkakirja
Se älköön häiritkö sun lempituumaas.
Iloinen ollos, koko mieles käännä
Kosintahan ja lemmen-osoituksiin
Semmoisiin kuin vaan sopivaksi katsot." —
Näin sanoen ja kyynelsilmin kääntäin
Pois kasvonsa, hän takaa kätens' antoi
Ja tunteill' ihmeen hellillä nyt puisti
Bassanion kättä; niin he erosivat.
SOLANIO.
Se mies hänt' yksin kiintää mailmaan,
Sen luulen. Käykäämme, hänt' etsikäämme,
Ja poistakaamme hänen synkkää mieltään
Huvilla jollakin.
SALARINO.
Se tehkäämme.
(Lähtevät.)
Yhdeksäs kohtaus.
Belmont. Huone Portian kartanossa.
(Nerissa tulee palvelijan kanssa.)
NERISSA.
Oi, joutuun, joutuun, syrjään vedä uudin:
Valansa Arragonin prinssi tehnyt
Jo on, ja heti vaalitoimeen saapuu.
(Arragonin prinssi ja Portia tulevat, kumpikin seurueineen.
Torventoitotuksia.)
PORTIA.
Niin, nähkääs, jalo prinssi, tuoss' on lippaat.
Jos valitsette sen, miss' olen minä,
Niin heti häämme vietämme; jos ette,
Niin, prinssi, täytyy teidän hiiskumatta
Ja suoraa päätä suoriuta täältä.
ARRAGON.
Valani velvoittaa mua kolmeen ehtoon:
Ensiksi, etten kerro kellenkään,
Min lippaan valitsin ma; sitten, jos
Erehdyn vaaliss, etten kuuna päänä
Ma vaimoks pyydä tyttöä; ja vihdoin,
Jos onni minut valinnassa pettää,
Ett' oiti lähden pois ja jätän teidät.
PORTIA.
Ne ehdot vannoo jokainen, ken tahtoo
Mun halvan edest' alttiiks jotain antaa.
ARRAGON.
Nyt toimeen! Toiveheni täytä, onni! —
Niin, kulta, hopea ja halpa lyijy.
"Ken valitseepi mun, saa alttiiks antaa kaikki."
Saat kauniimp' olla, jos kaikk' alttiiks annan.
No, entä kultalipas? Katsokaamme:
"Ken valitseepi mun, saa mitä moni toivoo."
Mitä moni toivoo? "Moni" tarkoittaapi
Kai hölmö-joukkoa, mi muotoon katsoo,
Sen tietäin vaan, min tyhmin silmin näkee;
Jok' ytimeen ei tunge, vaan, kuin pääsky,
Pesivi ilmaan, ulkopuolelle seinää,
Juur sattumuksen tielle ja sen valtaan.
En valitse ma mitä moni toivoo:
En tahdo halpaa joukkiota olla
Enk' yhtä mieltä raa'an lauman kanssa.
Sun luokses siis, hopeinen aarre-aitta!
Minulle kerran vielä nimes kerro:
"Ken valitseepi mun, saa mitä ansaitseepi."
Hyvästi lausuttu! Ken julkeneisi
Kavaltaa onnea ja arvoon koittaa,
Kell' ansion ei leimaa ole? Älköön
Kiivetkö ansioton arvoisuuteen.
Varoja, säätyä ja virkaa jos ei
Vilpillä saatais; kunniansa loiston
Omaaja jos sais ansiollaan ostaa,
Vois silloin moni paljaan päänsä peittää,
Ja moni käskijä jäis käskyläiseks;
Eroittuis silloin paljon moukka-roskaa
Pois arvon viljasta, ja monen arvo
Puhdistuis kuonasta ja ajan ruosteest'
Uudelleen kirkkaaksi. — Mut valintaani!
"Ken valitseepi mun, saa mitä ansaitseepi."
Ma tahdon ansiota: — avain tänne!
Het' auetkohon tuosta onneni!
(Avaa hopealippaan.)
PORTIA.
Liiaksi suuret hankkeet löydön suhteen.
ARRAGON.
Mi tuossa! Vilkkusilmä narrin kuva!
Ja tarjoo mulle lipun! Luen sen.
Kuink' olet erilainen Portiaa
Ja ansioitani ja toivettani!
"Ken valitseepi mun, saa mitä ansaitseepi."
Muut' enkö ansaitse kuin narrinpään?
Se palkkaniko? ansioni kaikki?
PORTIA.
Rikos ja tuomio on eri toimet
Ja vastaluontoiset.
ARRAGON.
Mit' ompi tässä?
(Lukee:)
"Tuless' seitsemäss' on tää
Koiteltu, niin senkin pää,
Jot' ei lain voi eksyttää.
Monta varjo miellyttää,
Moisten osaks varjo jää.
Moni narri, tietäkää,
Hopeiss' on, niin myöskin tää.
Vaimo saakaa mistä vain,
Minä päänne olen ain',
Pois! ei teitä tarvis lain."
Narrimman saan yhä näyn,
Kauemmin jos täällä käyn.
Yks narrin-pää oli tullessan',
Mut kahdella ma palajan.
Hyväst', armas! Pidän valan;
Nielen vait tuon harmi-palan.
(Lähtee seurueineen.)
PORTIA.
Valoa liki lens' se koi.
Varovat narrit! nuo kun valikoi.
Heilt' oma viisaus älyn viedä voi!
NERISSA.
Ei ole vanha sananlasku väärä:
Niin hirsipuun kuin vaimon onni määrää.
PORTIA.
Nerissa, eteen vedä uudin.
(Palvelija tulee.)
PALVELIJA.
Missä
On neiti?
PORTIA.
Täällä; mitä tahtoo herra!
PALVELIJA.
Tuoll' astui juuri maahan portin luona
Nuor venetialainen, joka tulee
Herransa lähestymist' ilmoittamaan,
Ja mielevät tuo tervehdykset hältä:
Pait monta sievää puoltosanaa, nähkääs,
Kalleita lahjoja. En ole vielä
Niin hauskaa lemmen-airutta ma nähnyt.
Niin kaunis huhtikuunkaan päiv' ei ole,
Kun armaan kesän tulon ilmoittaa se,
Kuin herrans' edell' on tuo sanantuoja.
PORTIA.
No, taukoo jo, ma pyydän. Varon melkein
Ett' orpanakses sanot häntä kohta:
Niin ylistyksiin juhla-älys tuhlaat.
Nerissa, tule! nähdä haluan
Cupidon sievän sanansaattajan.
NERISSA.
Bassanio, Herra Lempi! aavistaa.
(Lähtevät.)