Fanny oli syrjästäpäin kuullut että Hamberg oli ostanut tytölle hamekankaan ja muitakin epäilyttäviä puheita ja hän oli tullut vartavasten ottamaan asioista selon. Oliko todella mahdollista että isä oli niin järjetön, niin vanhuuttaan höperö, että hänellä olisi ollut jotain aikeita Fransiljan suhteen? Että tuo Köökarin vuohi olisi saanut villityksi vanhan miehen! Että isä olisi niin kiittämätön kaikesta siitä rakkaudesta, mitä hän ja Emil olivat aina osottaneet tälle! Kun hän oikein ajatteli, oli se verinen vääryys, joka ei saisi koskaan tapahtua, ei koskaan, ei koskaan!
Hamberg on tyytymätön tämänvuotiseen porsaaseen. »Senverran on silavaa tuossa meidän Patussakin», hän sanoo kahvia hörpätessään. Ja sitten hän Fransiljalle ja Emilille alkaa kertoa siitä takavuosien jättiläissiasta, joka oli ollut semmoista lajia kuin olisi se juossut kärsänsä lyttyyn seinää vasten. Mutta sekös otti ruokaa ja turposi! Lopulta se vain röhötti paikoillaan ja ajankuluksi alkoi järsiä lätin kattoa niin että sitä oli kohotettava yhdellä hirsikerralla. Siinä oli sikaa! Hänen silmäteränsä laajenevat pelkästä hyvästämielestä, muistellessa sitä jättiläissikaa.
Emil on heitellyt kaihoavia silmäyksiä seinäkaappiin ja vihdoin nousee Hamberg ja tuo rakkopullon pöydälle. Pieni puolikupponen kuuluu teurastuspäivän kestitykseen. Kun Fannyn silmä välttää ryyppäsee Emil kahvikuppinsa melkein tyhjiin ja liruttaa sen sitten pullosta taas täyteen. Hänen katseensa harhailee epävarmana pitkin tupaa ja pysähtyy vihdoin katossa olevaan leiviskänpainoiseen hyljeluodikkoon. Hän on kookas ja turpea mies, mutta pehmeätä tekoa. Silmäluomet nousevat raskaasti ja katse niiden alla on jäykästi tuijottava. Fannyyn hän välttää katsomasta.
Kun kuulumiset molemmin puolin on kyselty ja keskusteluun tullut ensimäinen äänettömyys, nousee Fanny päättävästi ja sanoo Hambergille:
— Jos isä tulisi vähän tänne kamariin, minulla on asiaa.
Fransilja kumartuu lieteen päin, silmissä entinen pelokas ilme. Emil tuijottaa yhä luodikkoon, nyt hänen täytyy ottaa se katosta alas, punnita käsissään ja ikkunan ääressä tarkastella sen piilukkoa.
— Onpas siinä luodikkoa! Mutta kuka tämmöistä jaksaa kädellään kannattaa?
Fransilja naurahtaa miehen tyhmyydelle meriasioissa, selittäen että sillä ammutaan vain jään nojalta tai kiveltä. Mies makaa vatsallaan ja tähtää sen hylkeeseen.
Joku uusi ajatus alkaa liikkua Emilin hitaassa päässä: hän silmäsee varovasti että kamarin ovi on kiinni ja antaa katseensa sitten mielihyvällä liukua pitkin Fransiljan olkapäitä ja rintoja.
Ei hullumpaa, ei yhtään hullumpaa! Ukko kyllä tietää mitä tekee.