— Fransilja!
Nyt nosti tyttö päätään ja katsahti häneen oudostellen.
— Mitäs me heistä, Fransilja!
Ja kun toinen itkua ennustavasti voihkasi:
— Minä tahdon pois täältä! tarttui hän Fransiljan käteen niinkuin ei koskaan ennen ollut tehnyt ja käski kertoa kaikki, mitä he olivat puhuneet. Siitä Fransiljan mieli vähitellen parani ja arastellen hän kertoi Fannyn uhkauksista.
— Vai holhoukseen!
Hamberg ojentui suoraksi ja löi nyrkkinsä pöydänkulmaan.
— Ehkä Emilin hoitolapseksi!
Nyt hän jo nauroi, riisui saappaat jalastaan ja ripusti sukat pellinnokkaan.
— Koettakoon heittiöt! ja siitä me pian saamme selon olenko minä isäntä täällä ja vapaa tekemään mitä tahdon!… Mutta panes, Fransilja, perunat tulelle. Rupesi niin hiukasemaan tuolla avantoa hakatessa, hän lisäsi ripustaessaan takkiansa naulaan!