Sinä yönä nukkuivat Hamberg ja Fransilja ensi kertaa yhdessä.
* * * * *
Kuulutuksiinpano viipyi ensi avoveteen, sillä Fransilja oli ennen ratkaisevaa askelta tahtonut kuulla vanhempiensakin mieltä asiassa ja vastaus Köökarista saapui jääsuhteiden tähden vasta keväällä. Kirjeessä vanha Apelblom sanoi arvanneensa asiain kallistuvan siihen suuntaan, toivotti Jumalan siunausta ja ilmaisi selvään mielihyvänsä tämän käänteen johdosta. Fransilja ei tulisi katumaan naimiskauppaansa, Hambergista hän saisi hyvän ja kokeneen miehen eikä siinä talossa tarvitsisi nälkää nähdä, sen hän ainakin tiesi. Kirjeeseen, jonka varmaan Johannes-lanko oli piirustanut, oli äiti liittänyt helliä terveisiä ja toivotuksia, joita lukiessa Fransiljalle tulivat vedet silmiin.
Kun kauan kaivattu avovesi oli ehtinyt Sälskärin pohjoisreimariin ja teiret olivat alkaneet kuhertaa salmen takana, kuulutettiin avioliittoon kalastaja Petter Valfrid Hamberg ja neitsyt Fransilja Apelblom. Jäät olivat jo niin huonot etteivät ulkosaarelaiset päässeet kirkkoon sinä sunnuntaina. Hamberg oli herännyt varhain aamulla teirien soitimeen, mennyt mäelle tunnustelemaan ilmaa ja seissyt siellä kuuntelemassa kuinka jää rannoissa porisi ja suli ja katsellut, kuinka pienet vihaiset kareet kuin suvisilla selillä kulkivat sumppurailossa. Silloin oli häneen keveästä aamuilmasta ja teirenkuherruksesta tullut kuin hiukaiseva ikävä. Sieltä ulempaa missä meri jo vapaana nousi ja laski oli lentää hyryyttänyt koskelopari ja pyyhkässyt niin matalalta hänen päänsä yli että siipien suhina kuului. Kuville, kuville! Sitä se tiesi se ikävä. Ja hän oli mennyt aittaan, missä seinällä riippuivat töyhtöniskaiset isot koskelot ja sepelkaulaiset pienet ja telkät valkeine siipipeilineen ja valinnut niistä koiraksen ja pari naarasta kutakin. Ja kun pyssyt ja eväät olivat kunnossa oli hän Jannen kanssa lähtenyt pienen ruuhen avulla yrittämään avoveden laitaan. Sieltä oli saatava vuoden ensimäinen lintupaisti, oli päästävä tuoreen makuun pitkän talven ja suolasilakan jälkeen.
Mäellä odotti uusi silakkavene kevään ensimäistä paahdepäivää saadakseen tervaa pintaansa ja päästäkseen halkomaan suolaisia laineita.
IV.
Hauki oli kutenut, koivunurvut puhjenneet ja rantarysät tuoneet kalaa enemmän kuin moneen vuoteen. Kesävieraat olivat palanneet huviloihinsa ja istuivat nyt kuisteillaan valoisina, tyyninä iltoina kuulemassa laulurastaan juoksutuksia metsässä tai rantasipin valitusta kiveltä, väliin laulaen surumielisiä lauluja, väliin hämmennellen totilasejaan. Merellä vilkkui valkoisia purjeita, hiekkarannoissa neitosten kylpylakanoita.
Häät olivat olleet helluntaina. Nuoret olivat tarpeekseen tanssineet silakkakalliolla, jossa Kalle-Kustaa hanurillaan ja Husön Joonas viulullaan vuorottelivat. Herrassöötinki oli ollut kunniavieraana, istunut punakkana pöydän päässä ja sekoittanut sokerista, viinistä ja konjakista ämpärillisen hääjuomaa, josta Kalle Krokström, Bergin Kalle, Frans Vesterberg, Sepetin torppari ja muut ikämiehet olivat juoneet morsiusparin maljan. Oli syöty ja juotu ja hurrattu ja viimeisessä polskassa oli Hamberg itse pää kenossa ja jalallaan polkien ankaraa tahtia pyörittänyt Fransiljaa, joka hikoili uudessa leningissään ja joka hetki pelkäsi kruunun putoovan päästään.
Fanny ja Emil olivat kutsutut, mutta eivät tulleet. Fanny ei ollut näyttäytynyt isälleen senjälkeen kun oli oltu herrassöötingin puheilla.
Häiden jälkeen palasi elämä entiseen uomaansa Tallskärissä. Fransilja laski verkkoja Hambergin kanssa ja mittasi emäntänä maitoa kesäasukkaille. Mutta kun Jannen Mari ja Stiina tekivät kiusaa ja kuiskuttivat korvan juureen, katseli hän hämillään esiliinaansa pitkin… Se oli siis totta, mitä hän oli itsekseen ajatellut, kun ei saanut enää hamettaan kiinni.