Kenen ne sitten olivat? Parkkilaiva oli joutunut hylyksi ja lasti oli ajautunut kaikkiin ilmansuuntiin. Kallesta tuntui kuin olisi Jumalan tahto että hän toimittaisi laudat oikealle omistajalleen ja hän päätti antaa tämän itsensä pitää huolen kuljetuksesta. Hän kantoi laudan kerrallaan sillanpäähän ja työnsi sen siitä mereen. Kun se oli päässyt rantatyynestä tarttuivat pienet laineet siihen ja ajoivat selälle ja siitä itäisille vesille.
Pojat, jotka tuvan ikkunasta olivat nähneet isän puuhat, juoksivat nyt joukolla rantaan. He tahtoivat hekin heitellä lautoja mereen ja syntyi oikein kilpailu siitä kuka saisi lentämään kauimmas sillan nurkasta. Pian oli koko tapuli vesillä ajelehtimassa tuntematonta päämäärää kohti. Viimeistä lautaa tuli Kallen kuitenkin surku, se oli suora ja oksaton ja kuin luotu veneen kylkeen. Kallesta tuntui kuin saisi hän pitää sen yhden ikäänkuin vaivoistaan ja kuin salakähmää joltakulta pisti hän sen kumollaan olevan ruuhen alle. Olkoon siellä siksi kun alahangan varpelaita tulee korjattavaksi!
— Nyt, lapset, on syntilaudoista päästy, sanoi Kalle pojille, jotka innoissaan olivat kanniskelleet itsensä hikeen.
— Ne menevät Tallskäriin, huomautti Ranssu, pitäen kiveltä silmällä puutavaran kulkua.
Niin pitkälle ei Kalle ollut ajatellut. Oliko Hamberg korjaava talteen laudat? Tietysti. Hän oli vielä kiinni maallisessa tavarassa eikä ajatellut sieluaan. Eipä paljon puuttunut että Kallea hiukan kadutti kun hän niin oli työntänyt vaivalla hankitun saaliinsa toisen suuhun. Niinkuin ei Hambergilla ilmankin olisi tavaraa ohut! Mutta kun hän muistutti itselleen että lautojen päissä leimat ja niistä ehkä voisi tulla kysymys, ei hänestä enää ollut niin väliä kuka ne sai, kunhan tulivat pois Hamnholmista.
Ja tyytyväisenä että oli tehnyt kuten sisällinen ääni käski, kulki hän rintaansa pidellen tupaan, jossa Stiinan kanssa otti puheeksi hartaushetken, minkä he olivat aikoneet saarelaisille pitää ensimäisenä adventtina.
* * * * *
Bergin Kallen kääntyminen oli tehnyt syvän vaikutuksen mieliin. Parkkilaiva Elben haaksirikkoa oli seurannut paljon surua ja onnettomuutta saaristossa; siitä syksystä periytyi moni rintatauti kalastajasuvuissa ja Aspön Löf oli molempine poikineen saanut surmansa saman lautalastin vuoksi, joka käänsi Kallen mielen. Sanaa viljeltiin saarten tuvissa ahkerammin kuin moneen aikaan ja sydämet avautuivat sille kylvölle, joka tätä ennen tavallisesti oli langennut kivikkoon. Kippari Udd oli saanut voimallisen hengen saarnata ja hänen selittäessään Johanneksen ilmestystä Skorfössä olivat vanhat paatuneet syntiset, kuten Kalle Krokström ja Sepetin torppari heltyneet ja Malakias-suutari, jolla oli tapana polityyrilakasta tehdä puolikupposia kun ei viinaan ollut varaa, oli ostanut Sionin Harpun ja kulki hartaushetkissä kuten muutkin. Herätys liikkui saaresta saareen. Ainoastaan Hamberg oli vastahakoinen ja oli vain puoleksi avannut korvansa sanalle. Rosina oli tosin saanut hänet kanssaan kokouksiin, mutta äänettömänä hän siellä istui ja imi piippuaan ja syljeksi sivulleen, pistäytyen usein mäellä ilmaa katsomassa ja rannassa veneitä. Hän ei ymmärtänyt miksi nämä uskovaiset toistelivat vain vissejä raamatunlauseita ja vain vissejä psalmeja, kun ne hänen mielestään kaikki olivat yhtä tehokkaat ja hyvät.
Elämä Hamnholmissa oli kokonaan muuttunut. Kun sieltä ennen oli kuulunut naapuriin, salmen taakse, Kallen rähinää ja kinastelua Stiinan kanssa, tuli sieltä nyt tuulen mukana virrensäveliä aamuin illoin.
Kaikkien täytyi ihmetellä sitä uskon muutosta, joka Kallessa oli tapahtunut. Sillä turhaan hän ei ohut kutsunut itseään pitäjän suurimmaksi juopporentuksi, ennen heräämistään.