Oli taas päästy hauenkutuun ja uuden elämän makuun.
Helluntai-sunnuntaina oli Kalle ilmoittanut pitävänsä sananselitykset
Hamnholmissa.
Koivulehdet olivat juuri puhjenneet, ne lemusivat kauas merelle ja ulkona lahdella oli taas valoa ja väikettä ja elämää. Saaret ja luodot loikoivat päivänpaisteessa; iltasin kuului sisäpoukamista kuikan tunteellinen ääntely tai pesivän naaraskoskelon tyytyväinen kotkotus. Muutaman päivän viipyivät allit matkoillaan ulkokarien vaiheilla, tiheinä parvina kuin verkonkohot ne keikkuivat laineilla, ja aikaisina aamuina lauloivat kuorossa: akullak, akullak!
Kalle oli raappinut pois partansa, Stiina siistinyt tuvan, ja ajanut lapset mäelle ja pannut kahvipannun tulelle. Puolenpäivän ajoissa laski Kalle Krokström vanhan latansa sillan kylkeen ja häntä seurasivat pian muut, mikä purjehtien mikä soutaen. Pojat eivät paljo vilkasseet tulijoihin, he pyydystelivät rannassa mutuja likoomaan pannulla puuropadalla.
Kalle otti yskien ja toivottaen ylhäältä siunausta vieraat vastaan. Hän oli mennyt huonoksi talven aikana. Monet ajattelivat ettei hänellä enää ole pitkälti elettävänä tässä murheenlaaksossa.
Kun kantajoukko: kippari Udd ja Kalle Krokström, Sepetin torppari ja suutari Malakias, Kalle-Kustaan Eeva ja Rosina ja muutamia muita oli koolla, juotiin kahvia ja laulettiin »O, Jesu, annos anna». Kippari piti lyhyen rukouksen ja hänen jälkeensä siirtyi pöydän taakse Kalle valaisemaan päivän tekstiä eri puolilta ja vetämään siitä johtopäätökset syntisen ihmisen vaellukseen nähden täällä alhaalla. Hän terotti mieliin kuinka uskovaisten tuli kilvoitella keskenään hyvässä ja ohjata veljellisesti toinen toistaan oikealle tielle. Ja lopuksi hän äänellä, josta kivetkin olisivat heltyneet itkuun, kehoitti niitä nuoria, jotka vielä vaelsivat suruttomina — tällä hän tarkoitti Kalle-Kustaata ja Täi-Nordlingia, jotka olivat poikenneet uskovaisten kirkkoon ja istuivat lakkiaan pyöritellen ovensuussa — hylkäämään huonon menonsa ja antautumaan hänelle, joka on sanonut…
Eeva katseli silmät tikkuna, minkä vaikutuksen Kallen puhe tekisi poikaan, mutta Täi-Nordling tunsi olonsa epämukavaksi siinä uskovaisten nuhtelevien ja paheksuvien katseiden alla, hän sylkäsi pitkän syljen ja siirtyi rantaan odottamaan Kustaata. Ja vielä illalla, kun pää oli lämmennyt Husössa ja kaikki saarnan jäljet haihtuneet tuuleen, oli Täi-Nordling vakuuttanut muille pojille:
— Ellen olisi ollut Kallen renkinä ja tietänyt kummoinen tuhannen vietävä hän on toisella päällä, olisin uskonut että Jumalan enkeli puhui hänen suustaan.
Viikolla, tämän kokouksen jälkeen tuli Hamberg eräänä aamuna niin myöhään että paikat laiturin kyljessä olivat jo vallatut. Vennströmillä oli korissaan vain pari kappaa silakoita, jonka vuoksi Hamberg huusi veneestään:
Päästä minut sinun sijallesi, niin saat kaksi pulloa olutta!
Tämä tarjous herätti kauhistusta uskovaisissa He kuiskailivat keskenään ja kun kauppa-aika oli loppumassa tuli Bergin Kalle yhdessä Kalle Krokströmin kanssa nuhtelemaan Hambergia.