Sitte levisi Kalle Krokströmin naamaan korvia myöten hymy. Hän nosti kuppinsa pöydältä, horjui Bergin Kallea kohti ja pannen kätensä hänen kaulaansa kallisti sitä hänen suutaan kohti:
— Juo sinäkin, Kalle! Se tekee hyvää sinun rinnallesi! Ei ilman viinaa elä muut kuin apostolit Nikolainkirkon katolla!
Ja kun Kalle oli saanut sieramiinsa vanhastaan tutun hajun, alkoi leuka väkättää, suupielet elää ja puoleksi nauraen puoleksi itkien tyhjensi hän kupin yhdellä siemauksella, irvisti pahasti ja taittoi suuhunsa sokeripalan pöydältä, sanoen.
— Ähää!
SIMSÖRIN JOHANNES
I.
Johannes oli ollut kolme vuotta merillä ja Mikkelinä palannut kotiin Simsöriin, ukko Efraimin verkkomieheksi. Hän oli tyttöjen mielestä pulskistunut entisestään, levinnyt hartioista ja saanut komeat viikset kuin hylkeellä.
Pyhäinmiesten päivänä oli Johannes kirkolla raitaisessa merimiespaidassaan, päässä uusi Englannista ostettu lippalakki. Ulkosaarten pojat piirittivät hänet heti kirkonmäellä, tytöt taas joukolla luovivat läheltä ohi tirkistellen huivinsa reunan takaa.
Johannes seisoi hajasäärin, kädet taskuissa ja kertoi seikkailuistaan karkuretkellä.
Tanskan salmessa oli priki, jolla hän lähti, saanut pahan vuodon, matka jäi kesken ja miehet päästettiin maihin. Johannes oli silloin päättänyt koettaa onneaan maamyyränä ja ottanut pestin rengiksi suureen kartanoon. Hiukan pelotti kun vouti toi kontrahdin, joka oli tehtävä vuodeksi, mutta olisipa hän tiennyt minkälainen elämä oli tulossa, ei hän koskaan olisi raapustanut nimeään paperiin! Huuhtoa sai aamuvarhaisesta myöhään iltaan niin että selkää kolotti ja juuri kun olisi tahtonut hiukan torkahtaa, soivat kellot ja sähkövärkit renkituvassa kuin olisi tuli ollut irti. Ei kestänyt kauvan ennenkuin hän oli tullut täydelle katumapäälle ja alkoi miettiä karkumatkaa. Toista oli sittekin istua märssyssä ja paistattaa päivää!