Mutta keväällä, kun Vennström kuuli että Löf oli saanut toimekseen vilkkumajakkain hoidon, loppuivat hyvät välit äkkiä. Koko kesän oli pientä kiusantekoa ja hankausta ja syksyllä tuli odottamatta loppusuoritus julmempana kuin kukaan oli aavistanut.
II.
Oli myrskynnyt markkinaviikon, kuten usein tapahtuu. Meri myllersi pohjiaan myöten, läikkyi raskaana ja sameana heittäen rannoille rakkoleviä ja ahvenruohoja korkeiksi valleiksi. Aspöläiset olivat saaneet pysytellä maissa, sillä silakanpyyntiin ei ollut yrittämistäkään.
Kun lounainen neljäntenä päivänä tuntui helpottavan lähti Löf molempine poikineen täyttämään majakkalamppuja Lytöhön ja Skytteskäriin. Pojat Anselm ja Eerikki olivat silloin kahdennellakymmenennellä. Keveä suippovene nousi juohevasti jättiläisaallon harjalle ja puikahti siitä jälleen laaksoon niin että Anna-Mari, joka rannalta seurasi purjehtijoita, näki vain piiritangon huipun ja palasen purjetta. Löf istui peräsimessä, pojat hoitivat jalusnuoria.
Anselm Löfin naama oli järkkymättömän vakava ja silmä siirtyi vähäväliä halkaisijasta levottomaan mereen, jonka pahimmilta vihureilta hän purjetta helpottamalla otti vihaisimman puhdin. Hän oli vanhettunut viime vuosina, parta oli käynyt harvemmaksi, mutta lakinreunaa kiersi yhä vielä Löfin tunnettu tukkakiehkura. Pojat tulivat äitiinsä: sama leveä suu ja punakat poskipäät.
Luovi luovilta läheni Lytö. Vilkkumajakka oli pienellä karilla pääsaaren sivulla. Valkoiset tyrskyt kulkivat kuin merikäärmeet kiemurrellen yli rantamatalikon ja vähin tuntui kuin vesi olisi imeytynyt johonkin reikään karin alle noustakseen sieltä taas rajulla ryntäyksellä aina pienen majakkakojun kiviseen jalustaan. Ei puhuttu monta sanaa, meren kohinalta ei toisen ääntä kuullutkaan.
Kun lamppu oli puhdistettu, täytetty öljyllä ja kiskot voideltu, laskettiin vinhaa sivumyötäistä Skytteskäriä kohden. Keskellä selkää nähtiin pari ajelehtivaa lautaa. Ne olivat kuitenkin liian kaukana alla tuulen. Anselm Löf vilkasi poikiinsa; hän tiesi mitä tämä merkitsi. Markkinamyrsky toisi ehkä paljokin rantasaalista.
Skytteskärissä oli suojainen satamalahti. Saari oli alaltaan laaja ja aikoinaan kasvanut vankkaa metsää, mutta se suuri elokuun myrsky oli lyönyt lakoon parhaimmat puut. Mahtavia juurakkoja törrötti siellä täällä ja pahasti harventuneet männyt kallistelivat koilliseen, kuten kaikki ulkosaariston puut.
Kun Löf oli päässyt kalliolle, josta oli näköala yli saaren, pysähtyi hän ja viittasi pojat luokseen. Ulkorannat olivat täynnä lautaa ja komeata lankkua.
Varmaan haaksirikko, hän sanoi ja pojat ymmärsivät hänen ajatuksensa.