Mutta seuraavana hetkenä oli se tunne haihtunut. Hän oli murhannut miehen. Biinus, joka kuullessaan rähinän oli juossut mäelle, seisoi kalisevin hampain parin sylen päästä ruumiista. Isä ja poika katselivat toisiaan.
Mene lautoja kantamaan! sanoi Vennström melkein ärjäsemällä. Hän tajusi että tässä täytyi nopeasti toimia. Ei auttanut surra tehtyä tekoa. — Tämä jää meidän kahden keskiseksi, hän sanoi. Koetappas vain hiiskua siitä muille! Minä kyllä pidän muusta huolen!
Biinus meni horjuvin polvin. Hän ei huomannut että tuuli vei häneltä lakin päästä. Hän ajatteli vain: isä tappoi hänet! ja lyyhistyi istumaan kivelle, lautojen viereen.
Vennström raahasi ruumiin kauluksesta kauemmas metsään ja hautasi sen siellä kuusenjuurakon alle. Kiiltävät napit hän puukollaan ratkoi pois takista. Ne voisivat johtaa jäljille, hän ajatteli. Ja lakin, jossa oli ankkurit, hän hautasi toiseen paikkaan. Sitten meni hän lautoja kantamaan.
Kohdatessaan mäellä eivät isä ja poika katsoneet toisiinsa. Toinen kulki kumarassa taakkansa alla, toinen kulki silmät naulittuna Aspöhön. Koskahan Löfin pojat palaisivat?
Vennströmin aivot reuhtoivat kuumeisesti tavatakseen ajatuksen, joka hänet pelastaisi. Pojat etsisivät tietysti isäänsä. Ottaako heidätkin hengiltä? Ei, se ajatus nosti kylmän hien.
Parempi oli sittekin lähteä ennen poikien tuloa. Nämä olivat tietysti tunteneet Vennströmin veneen ja tiesivät hänen käyneen Skytteskärissä, mutta ehkäpä ilmenisi joku neuvo, kun tilinteko vain hiukankin lykkäytyisi.
Vene oli ankarassa lastissa. Tuuli ei ollut helpottanut, päinvastoin lietsoivat mustat pilvet taajoja vihureita selällä. Isä ja poika eivät vaihtaneet ainoatakaan sanaa, kukin hoiti vain jalusnuoraansa.
Vennström katsahti joskus purjeen altamyötäveteen. Siellä pyrki toinen vene hankatuulta kohti Skytteskäriä. Se kallisteli pahasti puuskapäissä.
Kun oli päästy Aspön tyveneen oli jo hämärä. Pojat saivat purkaa lastin, Vennström itse meni tupaan ja heittäytyi ovisänkyyn. Hän vastasi lyhyesti vaimonsa kysymyksiin, ja oli nukkuvinaan, vaikka tirkisteli seinänrakoon ja mietiskeli. Vihdoin hän vaipui raskaaseen uneen.