Kapteeni ulvoi houreissaan kuin susi. Se oli kammottavaa. Teki mieli nousta ja lyödä kirveellä päähän. Uskallusta kyllä oli, ärtynyt ja paha sisu tuntuu säilyvän viimeiseen asti, mutta voimia ei enää ollut; ei ainakaan minulla.
Neljäntenätoista päivänä — tai yhtähyvin se voi olla kuudentenatoista — poimi eräs saksalainen tramppihöyry meidät ylös. Koko vene nostettiin taljoilla kannelle ja yksitellen meidät autettiin skanssiin. Kertoivat sitten myöhemmin, että olimme nyyhkyttäneet kummallista, kuivaa röhinää muistuttavaa itkua.
Saksalainen kippari oli viisas mies. Hän tiesi, että pari voimakasta suupalaa olisi tehnyt meistä lopun kuin viikatteella niittäen. Senvuoksi asetettiin skanssin ovelle lukko ja kokki kävi keittämään lientä perunoista ja silleistä. Me astuimme takaisin elämään kuin lapset, varovaisesti ja hapuillen. Kuitenkin kuoli kolme, en tiedä mihin — ehkä iloon?
Kapteeni oli yksi näistä. Hänet oli herrana viety peräsalonkiin ja ensimmäisen perämiehen hyttiin. Luulivat kai, että kyllä sivistynyt mies osaa itseään hoitaa.
Seuraavana aamuna löydettiin hänet isonluukun päältä kuolleena. Makasi luukulla puolikas leipää sylissään ja tiukkaan yhteenpuristettujen hampaitten välistä taitettiin iso leivänpala kaloille. — Kasvoilla oli onnellinen irvistys. Oli raukka tietysti halennut.
Minä makasin eräässä Sidneyn sairaalassa kaksi vuotta. Ei ole minusta enää pramille menijäksi. Päätä huimaa ja meri rupeaa taas näyttämään punaiselta keltaisin lakkapäin.
"KUOLEMA TAI RÄHÄNAURU."
Kohtalon tiet ovat ihmeelliset. Pete Andersen, joka viisitoista vuotta oli kyntänyt syviä meriä, pelannut, juonut, kiroillut ja taasen välillä juonut, meni manalaan pienen mitättömän tuulenpuuskan lähettämänä. Hän kääri ylhäällä huippupurjetta kokoon. Tuuli lennätti sen vasten kasvoja ja ennenkuin alhaallaolijoista kukaan oli ymmärtänyt, katosi hän surkeasti ulisten yli laidan mereen. Ja hän, joka vielä eilen oli kehunut, ettei pirukaan hänestä huolisi.
Kansivahdin vaihdon jälkeen jäivät miehet kannelle öljyvaatteitaan kuivattelemaan ja suolanpärskettä silmistään huuhtomaan. Viimeiset päivät olivat olleet levottomia. Kolme miestä yli laidan kahtena päivänä. Mitähän sanoisivat miehet Cherry Streetin täysihoitolassa? Heidät varmaan leimattaisiin Joonaiksi, pahanonnen linnuiksi. Ja mikä vielä pahempi — kuka huolisi heitä asuntotoverikseen, heitä, joille kuolema oli nauranut vasten silmiä ja merkinnyt omiksi miehikseen.
Perttiin oli tämä kaikki tehnyt masentavan vaikutuksen. Hän oli vielä nuori, nyt nuorin laivalla Juliuksen ja Tomin hautauksen jälkeen. Apeus pyrki hänen mieleensä.