Ja edellä kaiken Kristitty kirkko tässä vedenpaisumuksessa pelasti itse ihmisyys-aatteen, jota ei Romalainen valtio-yhteys enää kannattanut. Yhtenä Kristikuntana kirkko tästä-lähin koettaa yhä lujemmin vahvistaa yhdys-siteet maailman hajonneiden kappaleiden välillä. Tuo "yleinen kirkko" (ecclesia catholica) on Keski-aian kuluessa humanitas-aatteen kannattajana, samoin kuin Vanhan ajan lopulla Romalainen yleis-valtakunta oli tämän aatteen luonut ja kehittänyt. Siinäpä Katholisuuden merkitys historiassa, ja tästä myöskin ymmärrämme, miksikä hyödyksi Theodosio Suuri oli "oikea-uskoisuuden" vahvistanut ja lahkolais-opit hävittänyt. Kristikunnan jakamaton yhteisyys oli, näet, välttämättömän tarpeellinen juuri sillä hetkellä, jolloin maailman piti valtiollisesti hajalle mennä.
Jos nyt tahdomme tehdä lopullisen johtopäätöksen edellisestä tutkimuksesta, havaitsemme selvästi, että syynä Romalaisen maailman kukistumiseen on ollut historian tarve jälleen luoda erikois-kansallisuuksia, joiden vaihe-vaikutus saattaisi vasta antaa inhimilliselle kehitykselle rikkaamman sisällyksen. Siitä aiasta onkin kansallisuus-aate ollut historian liike-voimia, ja meidän aikakaudellamme ei kukaan voi sen merkitystä kieltää. Mutta huomattavaa on, että se kansallisuuksien oikeus, joka tällä tavoin on historiassa ilmaantunut, ei ole mikään ehdoton oikeus, joka perustuisi kansakuntien paljaasen olemassa-oloon. Kansallisuuden aate ei merkitse sitä, että jokainen ihmis-ryhmä, jolla on yhteinen sukuperä ja yhteinen kieli, on oikeutettu seisomaan itsenäisenä kansallisuus-olentona maailmassa. Historia on Vanhan aian kuluessa hävittänyt lukemattomat luontoperäiset kansallisuudet, synnyttääksensä Romalais-maailman yleis-ihmisyyden, ja se samalla tavoin vastakin säälimättä lakaisee tieltään semmoiset kansa-olennot, jotka ovat yleiselle inhimilliselle kehitykselle esteeksi. Kansallisuuksien oikeus siis tulee kysymykseen ainoastaan siinä määrässä ja niin kauan, kuin kukin kansakunta tätä yleistä kehitystä palvelee ja niin-muodoin omalta kohdaltansa edustaa yleistä ihmisyyttä. Tämän totuuden vahvistaa jokainen vaihe seuraavien aikakausien historiassa.
Mutta toiselta puolen yleis-ihmisyys siinä muodossa, kuin se Roman keisarikunnassa oli toteunut, nimittäin kaikkia erikoisuuksia tuhehuttavana valtana, ei enää voi ihmiskunnan kehitys-jaksossa ilmestyä. Usein näinä seuraavina aikoina rauhan tarve, sama tarve, jonka "Pax Romana" oli toteuttanut, on saattanut ihmiset ajattelemaan jotakin yleis-hallitusta, joka humaniteetin perustuksella ohjaisi maailman kohtalot. Tätä tarkoitusta varten esm. Keski-aika uudisti keisari-aatteen ja loi sen ohessa paavillisen vallan, puhumatta muista hankkeista yleis-monarkiiain perustamiseksi. Mutta joka kerta nämä yritykset ovat jääneet keskoisiksi. Sillä maailman vapaus on havaittu tärkeämmäksi kuin maailman rauha, ja vapauden pylväinä ovat juuri erikois-kansallisuudet.
Näillä viittauksilla olemme jo astuneet sen kynnyksen yli, joka viepi Keski-aikaan. Saamme seuraavassa luennossa tämän uuden kehitys-jakson luonnetta erittäin tarkastella.
Kahdes-toista Luento.
Siirto Vanhasta aiasta Keski-aikaan.
Vanha kasvatus-opillinen sääntö kuuluu: "Hyvin jakaa, hyvin opettaa!" — Mutta tuo tavallinen aikakaus-jako, joka Keski-aian nimeen sulkee vuosituhannen aiat Länsi-Roman kukistumisesta Uskonpuhdistukseen saakka, ei ole suinkaan syntynyt tämän terveellisen säännön ohjauksella. Itse nimitys Keski-aika on jotakin epämääräistä ja sisältää koko joukon ylönkatsetta tätä ihmiskunnan kehitys-jaksoa kohtaan, ikäänkuin sillä ei olisi mitään omaa tarkoitus-perää, vaan ainoana virkana täyttää välit toisesta kultuuri-kaudesta toiseen. Ja kuitenkin Keski-aialla on oma tehtävänsä, oma järjestelmänsä, oma kultuurinsa. Feodalismi ja Paavikunta ovat ne kaksi laitosta, jotka antavat Keski-aialle ihan omituisen luonteen; niiden avulla Eurooppa kasvaa suureksi kansojen yhdyskunnaksi, jossa uusi, monenpuolinen kultuuri kehittyy. Keski-aialla on siis kyllä tärkeä sijansa historiassa, niinkuin toivon voivani edempänä kuulijoilleni selväksi tehdä. Mutta toiselta puolen on muistamista, että Feodalismin ja Paavikunnan varsinainen vaikutus alkaa vasta vuoden 1000 paikoilta; siitä aiasta alkaen siis on luettava todellinen Keski-aika aatteinensa tarkoituksineen. Nimi, jos sopimatonkin, täytyy meidän tietysti jättää korjaamatta; se on jo merkityksensä puolesta vakaantunut. Olen vain tahtonut huomauttaa, että kun tämä merkitys otaksutaan, tuo pitkä aian-jakso vv. 500-1000 välillä ei kuulu varsinaiseen Keski-aikaan, vaan on jonakuna valmistavana väli-aikana, ikäänkuin pitkä sarja esipihoja Keski-aian varsinaiseen pesälinnaan.
Aion Teitä kuljettaa järjestään näiden käytävien läpitse; mutta täytyy edeltä-käsin ilmoittaa, että ne ovat siivonsa puolesta jotenkin ikäviä, täynnänsä sekavuutta sekä yhteiskunnallisissa oloissa että historiallisissa tapahtumissa. Meidän ensimäinen tehtävämme on siis koettaa keksiä jotakin järjellistä katsanto-kantaa, miltä sopisi tapausten tuoksinassa saada käsitystä niiden yleisestä suunnasta. Tätä varten meidän tulee ryhtyä kahtalaiseen jakoon: ensiksikin tuo viiden vuosisadan mitta on jaettava lyhyempiin jaksoihin, jotta muutos-kohdat selvemmin astuisivat näkyviin, ja toiseksi ovat eri olo-piirit toisistaan eroitettavat. Kenties emme voi itse esityksessä aivan tarkalleen näitä jakoja noudattaa; mutta ne ovat muistossa pidettävät, koska niistä ainakin on joku apu selkeyden saavuttamiseksi.
Nuo eri olo-piirit, joita meidän tulee silmällä pitää, ovat:
1. Historiallisten tapausten ala, eli toisin sanoin: missä määrässä inhimillisen kehityksen maatieteellinen piiri leviää.