Ei, valo ei ole elementti, niinkuin muut kokoonpantu aineesta, vaikkakin se vaikuttaa elementteihin ja sen ilmiöt voidaan niissä laskea ja mitata; valo on henkivoimaa, joka johtuu suoraan maailman hengestä, Jumalasta. Koko sen esiintyminen viittaa siihen. Kun se tulee, niin kaikki herää, syntyy uudesta, kasvaa, kukkii, iloitsee ja toivoo. Kun se katoo, niin kaikki hapuilee, häviää, katoo tuntemattomaan tyhjyyteen. Käyskelen kotiseutuni polkuja aamun valossa: kaikki on tuttavallista, rakasta ja iloista, Jumalan kirkkaus kulkee kanssani ja tasoittaa kaikki polut, paljastaa kaikki kätketyt kuilut. Kulen saman tien yön sakeassa pimeydessä; kaikki on toisin, tuntematonta ja eksyttävää, uhkaavaa; kuilut aukeavat, jalkaa livettää; missä olen? Jumalani, anna kasvojesi valaista minua, ohjaa minua kotiini!
Mitä on valo? Esi-isämme kumartivat aurinkoa; ne olivat lasten luuloja, jotka vielä häikäsevät meitä, kun me palvelemme kultaa, komeutta, kunniaa, kaikkea, joka loistaa ja hurmaa. Valo ei ole Jumala; se on vaan hänen hameensa lieve. "Valo on Jumalan vaatteus" (Ps. 104: 2).
ELÄMÄ
Sanokaa minulle, arvoisat herrat filosoofit, fysioloogit ja runoilijat: mitä on elämä? Eipä silti, ett'en voisi elää sitä ajattelematta, mutta onhan hetkiä, jolloin tekee mieli kysyä.
No niin, vastataan minulle: elämä on ilmiö, fyysillinen ja älyllinen, ruumiillinen ja henkinen. Elämä on kyky liikkua, tuntea, ajatella, vastaanottaa vaikutuksia. Elämä on aivojen, sydämmen, keuhkojen, hermojen toimintaa, verenkulkua, hengitystä kaikkine niihin kuuluvine seikkoineen. Muutamat lisäävät: se on tietoisuus; Spencer sanoo: se on yhteys ympäristön kanssa. Onko vielä useampia vastauksia? On, lukemattomia. Hyvä. Sanokaa minulle nyt, mikä on valekuollut, tylsämielinen, mielipuoli, suonenvedon kangistama? Onko hän elävä vai kuollut?
Onko vaikea määritellä näin laajaa käsitettä. Voi sanoa Calderonin tavoin: elämä on unelma. Tai Salomonin tavoin: elämä on varjo, savu. Tai kreikkalaisen viisaan tavoin: elämä on savun varjo, skia kapnes.
Ehkä uskallan minä vaatimattomasti lisätä: elämä on elimellisesti kiertokulkua heikkoudesta heikkouteen, jonka keskellä on verrannollinen voima. Elämä on psykillisesti ja henkisesti kysymysten kiertokulkua, ja vastauksista riippuu sen tulos.
Yksi on varma: että kullakin elämällä on tarkoituksensa, tehtävänsä ja ett'ei mikään elämä häviä jäljettömiin itseensä ja ympäristöönsä nähden. Mitä varten se muuten olisi olemassa? Ei ole mitään sattumaa luomakunnassa, ei mitään hyödytöntä tai tarkoituksetonta. Meistä näyttää siltä kuin tuhlaileisi luonto äärettömästi synnyttäessään elämää, joka pian katoaa ja kuitenkin on häviö uuden elämän ehto.
Tässä avartuu näköpiiri, ja vastaväitteiden luku lisääntyy moninkertaisesti. Kenen on edesvastaus epäonnistuneesta elämästä, jonka jälet pysyvät? Perityt taipumukset, yhteiskunnan kasvatus ovat tehneet kurjan ja rikoksentekijän semmoisiksi.
Turhaa kaunistelua. Jos kaikki rikokset ja kaikki kurjuus ovat toisten tuottamia, ei ihmiskunta ole muuta kuin tahdoton lammaslauma. Jos ulkoapäin tulevat vaikutukset olisivat yksin määrääviä, olisi kaikki mekaniikkaa. Näitä vaikutuksia vastaan, jotka meitä kaikkialla ympäröivät, meitä uhkaavat, meitä kiusaavat, on meillä vastapainona tahdon vapaus. Tahdon kasvatuksesta ja vastustusvoimasta riippuu lopulta kaikki. Vapautus edesvastauksesta tulee vasta sitten, kun ulkonainen pakko tai siveellinen syyntakeettomuus on todistettavasti hervaissut tahdon vapauden.