Suku hallitsee meitä ruumiillisesti ruumiin toiminnan kautta, jota kukaan ei voi välttää, mutta henkisesti voi se meidän vapaassa tahdossamme synnyttää vaan taipumuksia. Stellae inclinant, nonnecessitant. Ei mikään perisynti, eivät mitkään perityt vaistot, himot ja halut voi vapauttaa meitä omasta syystämme. Ne kiusaavat meitä, vaivaavat meitä, eivät anna meille mitään rauhaa, mutta ne eivät orjuuta meitä, me olemme ennen kaikkia muita luotuja saaneet voiman vastustaa heitä vapaalla tahdollamme. Siinä on valtamme salaisuus maailmassa, ja siinä on meidän tuomiomme. Ei kukaan ole vanhurskas Jumalan edessä, koska ei kukaan ole kestänyt siinä taistelussa, joka on pantu taisteltavaksemme. Kaikki olemme kokonaan taikka osaksi kutistuneet aineen orjuuden alle, jonka voittamiseen vapaa henkemme on saanut voiman.

Jokainen yksityinen ihminen kätkee itsessään koko ihmiskunnan ja on osallinen sen edesvastauksesta. Sama voima, sama heikkous, samat tarpeet, samat viholliset, samat taistelut, sama juuri ja sama pohja Jumalassa. Jokainen rikos ihmistä vastaan, jokainen hyväteko on rikos tai hyväteko kaikkia vastaan. Kristuksen selitys käsitteestä "lähimmäinen" sitoo meidät kaikki yhteen. Se ratkaisee samalla kertaa sen, missä määrin kuolemanrangaistus ja rangaistus yleensä on oikeutettu. Murhayritys yhtä ihmistä vastaan on murhayritys kaikkia vastaan. Yhden oikeuden loukkaaminen on kaikkien oikeuden loukkaamista. Itsemurha on rikos ei ainoastaan itsemurhaajaa vastaan, mutta myöskin sitä ihmiskuntaa vastaan, johon hän kuuluu ja josta hän on vastuunalainen. Kokonaisuus on jokaista osaansa suurempi. Oikeus on kaikkien oikeuden yhteys, eikä voi olla riippuvainen yksilön mielivallasta.

Jos nyt tämän mukaan jokainen rikos periaatteellisesti on rangaistava suuruutensa mukaan, niin olisi meillä olemassa Vanhan Testamentin laki, joka määrää silmän silmästä ja hampaan hampaasta. Mutta sentähden on Kristuksen rakkaus lähetetty maailmaan, ei päästämään laista, vaan lakia täyttämään. Rakkaus on korkeampi kuin oikeus, koska rakkaus yksin on täydellisin oikeus. Toinen ihminen ei voi tuomita toisen sisäisimpiä tarkoituksia, koska hänellä aina voi olla salaisia vaikuttimia, jotka tekevät, että inhimillinen oikeus itse asiassa muuttuu vääryydeksi ja tuomitsee umpisilmin. Sentähden sanoo Kristuksen laki: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, etsi toisessa samat lieventävät asianhaarat, jotka löydät itsessäsi. Ja seuraus tästä on se, että laki: hammas hampaasta ja silmä silmästä, verrattuna toisen tuntemattomiin vaikuttimiin, tähtää yli maalinsa ja tappaa tutkimatta. Kristuksen laki ei enää pane kuolemanrangaistusta täytäntöön sen ehdottomassa ankaruudessa, mutta hän on pannut sen täytäntöön omassa itsessään, yksi kaikkien edestä, koska hän kantoi koko ihmiskunnan syyllisyyden, ja koska tämä syyllisyys, johon sisältyi luomakunnan kapina luojaa vastaan, välttämättömästi oli rangaistava.

Onko siis Jumala ollut sokea kaikkien ihmisten heikkoudelle, niille lukemattomille lieventäville asianhaaroille, joita nämä voivat esiintuoda synnin kiusausten puolustukseksi? Ei, hän on nähnyt kaikki, ja sentähden hän on sälyttänyt synnin rangaistuksen, kuoleman, sen ainoan synnittömän ja pyhän niskoille, joka yksin voi kärsiä kaikkien muitten edestä, koska hän kärsi syyttömästi. Tämä on armoa ei ainoastaan teoloogien selitysten mukaan, mutta myöskin yleisinhimillisessä merkityksessä. Korkein oikeus punnitsi samalla vaa'alla kaiken synnin ja kaiken heikkouden.

Leo Tolstoi väittää, ett'ei rangaistus ole oikeutettu, ja perustaa mielipiteensä Kristuksen sanoihin. "Sinun ei pidä oleman pahaa vastaan", sinun pitää voittaman paha hyvällä. Kenelle sanoi Kristus nämä rakkauden sanat? Samoille lyhytnäköisille ihmisille, joille hän ennen oli sanonut: "elkää tuomitko, ett'ei teitä tuomittaisi!" Ja kuitenkin rankaisi hän ei ainoastaan viikunapuuta, joka ei kantanut hedelmiä, vaan myöskin farisealaisia, Jerusalemia ja Juudaan kansaa, ja viimeisellä tuomiolla hän on sanova niille, jotka ovat hänen vasemmalla sivullansa: "menkää pois minusta, te kirotut!" Ei, Kristus ei ole kieltänyt rikosta eikä myöskään rangaistusta.

Tolstoin mukaan ei Paavali olisi kristitty, koska hän on sanonut, ett'ei esivalta miekkaa hukkaan kanna, ja saman kirjailijan mukaan olisivat yhteiskunta ja laki epäkristillisiä, koska ne eivät voi pysyä pystyssä pahaa rankaisematta. Erehdys on siinä, että Kristus on varoittanut yksityistä ihmistä oman käden oikeudesta, ja Tolstoi on sovittanut nämä sanat yhteiskuntaan ja lakiin, välittämättä siitä, että hän sen kautta hävittää sekä lain että yhteiskunnan, jotka eivät voi pysyä pystyssä ilman tuomio-oikeutta. Kristus on sanonut: "minä en ole tullut laista päästämään, vaan lakia täyttämään", nimittäin rakkauden korkeampaa lakia. Samaten ei kristillisen yhteiskunnan lakia kaikkine sen puutteineen peruuteta, vaan täydennetään sitä rakkauden lailla. Sillä jos Jumala on antanut Mooseksen laille oikeuden tuomita Israelin kansaa, niin on hän myöskin laatinut rakkauden lain tuomitsemaan samalla oikeudella Kristuksen kansaa. Tässä on vaan kysymys kaiken sen vihan ja koston poiskitkemisestä, jotka hämmentävät Mooseksen lakia "heidän sydämmiensä kovuuden tähden". Kristuksen laki saa tuomita ja rangaista, mutta ei vihata ja kostaa. Rangaistuksen rakkaus on siinä, että sen tulee poistaa rikos ja johtaa rikollinen takaisin loukkaamansa ihmiskunnan helmaan. Ja rangaistuksen oikeus on siinä, että rangaistu on saanut sen oikeuden, joka sillä on vaadittavana yhteiskunnalta, nimittäin sovituksen syyllisyydestään.

1.4.1895.

MINÄ

Missä on itsevaltias, joka hallitsee kaikkia eläviä olennoita kehdosta hautaan ja tuolla puolellakin haudan, — joka seuraa sinua uskollisemmin kuin varjo, missä kulkenetkin, joka suojelee sinua kaikkia vastaan, paitse itseäsi vastaan, joka vartioi sinun pienimpiäkin askeleitasi, ylentää sinut yli kaikkien muiden ja polkee kaikki muut, joka aina puolustaa sinun oikeuksiasi ja etujasi, mutta joka myöskin sisällisen voiman häntä pakottaessa voi lahjoittaa sinut pois, lahjoittaa pois oikeutesi ja etusi? Missä hän on tuo, joka ei koskaan jätä sinua, ei edes hulluuden yössä, hän, jonka sinä aina näet, jota kuulet, jonka tunnet ja jota puhuttelet, jolle uskot salaisimmat ajatuksesi ja jolta aina kysyt neuvoa suurissa ja pienissä tarpeissasi, mutta joka niin usein pettää sinut ja jättää sinut avuttomaksi, silloinkun häntä enin olisit tarvinnut? Missä on hän, jota vaistomaisesti rakastat yli kaiken muun maailmassa ja jota kuitenkin katumuksen hetkenä voit inhota, vihata ja syntymättömäksi toivoa?

Niin, kuka on hän tuo salaperäinen aina vaihteleva, uskollinen ja uskoton ruumiin ja sielun valtias, joka aina määrää ajatuksesi, päätöksesi ja toimesi? Sinä ajattelet Herraa Jumalaa taivaassa, tuota korkeinta, ensimmäistä, viimeistä ja ainoata, mutta hän ei petä koskaan, ei muutu koskaan niinkuin maallisen elämän haltija. Hän se siis ei voi olla. Sinä ajattelet suojelusenkeliäsi, joka sinua kaikkialla seuraa. Mutta hänkään se ei voi olla, hän ei ylennä sinua, ensiksi sinua masentamatta. Vielä vähemmin voi se olla joku maan mahtavista, jotka vallitsevat tänään ja huomenna ei kukaan enää tiedä, missä heidän sijansa on.