KIRJA

Mikä on kirja? Aatemaailman varjo, jähmettynyt sana, paperille valokuvattuna. Ei ei-mitään, ei kaikki. Kirja on aina jotain, aina palanen ihmiselämää, vaan sittenkin ainoastaan palanen. On ainoastaan yksi kokonainen kirja, raamattu, joka yksin käsittää Jumalan ja ihmisen, henkielämän ja luonnon elämän. Kaikki muut kirjat puhuvat ihmisestä tai hänen asioistaan, joka ilman Jumalaa on pyörivä kivi pyörivän pallon päällä.

Kaikki muut kirjat ovat katkelmia, osia. Ei mikään, ei edes kaikkein täydellisimmin sepitetty tieteellinen jäjestelmäkään voi tyhjentää ajatusta tai kokonaan kuvastaa elämää. Ammenna kauhalla valtamerestä! Mutta kaikki kirjat sisältävät pisaroita tästä merestä. Ei mikään kirja ole niin kokonaan aatteita vailla, niin tyhjä, ett'ei siitä löytyisi pohjakerros ihmiselämää. Ei ole mitään niin köyhää ihmiselämää, ett'ei siinä olisi tähteitä ihmisyydestä. Mielisairaan katkonainen ajatuksen juoksu voidaan hetkeksi liittää yhteen, niinkuin stereoskoopin kaksi kuvaa yhdistyvät toisiinsa yhdeksi kuvaksi. Tylsämielinen nukkuva sielu voi välistä hänen katseessaan kuvastaa salattua sisäistä elämää. Kehnoinkin kirja voi sisältää opetuksen. Vanha ilmoituskalenteri, joka aikoja sitten on tehtävänsä täyttänyt, voi todistaa siitä elämästä, joka sen ilmestymisaikana alettiin. Polta rekilaulu, niinkuin poltetaan madonpesä tai kuivanut risukoko, kelpaahan tuhka aina johonkin, mutta elä luule, että se on jälkeä jättämättä kulkenut maailman läpi!

Kirjat voivat elää, se on niitä luetaan vuosituhansien kuluessa, niinkuin muinaisintialaisia, kreikkalaisia ja roomalaisia, mutta niinkuin eläinmaailmalla on kirjamaailmallakin keinonsa liiallisen tuotannon ehkäisemiseksi. Eivät edes kalliopaasien ja assyrialaisten tiilikivien kirjoitusmuumiat säily häviämästä. Niistä lukuisista lampaiden luista, eläinten nahoista, pergamenteista, papyruksista, lumppu-, riisi- ja puupapereista, joihin ihmishenki on puumerkkinsä piirtänyt kirjoitettuna tai painettuna, on jälellä vaan puoleksi unhotettuja repaleita kirjastoissa.

Mitä on kirjasto? Ihmishengen kirkkotarha täynnä tulevien keväiden siemeniä, mutta vielä täydempänä kuluneiden kesien kuihtuneita lehtiä. Kirjailijan maine on omenankukka: omena syödään tänään; kuka muistaa sen huomenna ja kuka muistaa kukkaa? Ensimmäinen uusi tuulahdus hävitti sen lehdet: joka oli elinehto uusille kukille ensi kevännä.

Kun meidän aikanamme näkee kirjastojen huolellisesti vuosi vuodelta kokoovan kaikkia kirjoja, joutuu ihmettelemään, kuinka kauvan riittää latoja näille kuihtuneille lehdille. Saksan kirjamarkkinoilla kaupitaan vuosittain 30,000 uutta teosta 30 miljoonassa kappaleessa. Se on kalain mätiä ja hyönteisten munia: lyhyen ajan kuluessa täyttyisi niistä meret ja maat, ell'ei luonnonlaki tuomitseisi 99:ää 100:sta ennenaikaiseen häviöön. Mikä läksytys herkkäuskoiselle kirjailijalle, että hänen nimensä on muka oleva kuolematon ja hänen vaikutuksensa pysyvä! Kuka muistaa huomenna niiden kirjain ja kirjailijain nimiä, jotka tänään ovat kaikkien huulilla? Muutamat pysyvät pinnalla yhden sukupolven ja uppoavat sitten vähitellen, nousevat ylös, uppoavat taas syvyyteen ja hautautuvat lopulta luetteloihin, saaden hautauskirjoituksensa kirjallisuushistoriassa.

Vaikutus tekemällä tehdystä kirjasta, joka rakentaa talonsa piirustuksen mukaan, ei voi vetää vertoja eletyn kirjan vaikutukselle, joka kertoo elämänsä tarinan, missä lukija aina tuntee jotain omasta itsestään.

Välistä tulee käsky ylhäältä: kirjoita! — Puhu, Herra, sinun palvelijasi kuulee!… Silloin selviävät nopeasti ne arvoitukset, joita mietinnän avulla on turhaan koettanut ratkaista; vuosikausien turhat vaivat kantavat odottamattoman hedelmän, ja välikappale, joka epäillen piirtää nimensä kansilehdelle, osaa helposti erottaa sen, mikä hänelle annettiin, siitä, mikä on omaatekemää, mikä vaan on sen varjoa.

On siunatuita kirjoja, samoinkuin on kirotuita kirjoja. Eikö ihmiselämä ole täynnä itsetiedottomia tai puoleksi itsetiedottomia mielijohteita? Miksi ajatus yksin jäisi niiden vaikutusta vaille? Taiteilija ja kirjailija taistelevat usein tuota epätoivoista taistelua teoksensa synnyttämisestä, kunnes Prometheon kipinä antaa eloa kuolleelle sanalle. Kaikki vuosisatoja kestäneet teokset ovat syntyneet inspiratsioonista. Taito valmistaa, henki käskee tekemään. Juhana Gutenberg sovittaa yhteen muutamia puusauvoja ja keksii kirjapainotaidon. Tuomas Kempiläinen kirjoittaa muistiin yksinäisten hetkien ajatuksia hämärässä luostarikammiossa, ja vielä 400 vuotta hänen kuolemansa jälkeen luetaan näitä ajatuksia mökkiläisten majoissa Suomen saloilla…

1.7.1887.