”Keksi parempaa!”
”No sitten toivon Marssulle riisimakkaraa, Kukolle kuvakirjan, Veerulle, niin mitä? – Äidille ... mitä toivoisin äidille!”
”Veeru potkasi talosi nurin ja äiti ajoi sinut kylmään tuuleen nututta.”
”Ei, ei, Veerun pitää saada uusi lakki ja äidin pitää saada uusi pummulihame.”
”Nyt olet toivonut neljää lahjaa yhden sijaan, vaan olkoon menneeksi, sinä saat ne. Mutta nyt on vain yksi sormi jälellä. Toivo nyt järkevästi jotakin itsellesi! Vasemman käden pikkusormi!»
”Niin, sano nyt, mitä toivoisin itselleni? Onko hyvä, jos haluan saada koko maailman rahat tai, että pääsisin keisarinnaksi tai, että osaisin koko aapisen ulkoa, tai parin uusia sukkia, koska vanhoissa on reikä kantapäässä? Taikka, että saisin sunnuntaisin aamulla kaksi sokeripalaa kahvia juodessani, kun nyt saan vaan yhden? Tahi – mutta mitenkä saan härän, lehmät ja vasikat onnellisesti kotiin, koska täällä metsässä on susia? Jospa ne nyt pian saisin kunnolla kotiin navettaan kaikki kymmenen.”
”Tuolla maantiellä näet niiden vaeltavan kotiin. Ne saapuvat kaikki terveinä ja kylläisinä perille.”
”Joko ne menevät? Ei, odotappas hieman, minä toivon itselleni jotakin muuta.”
”Viimeinen toivosi on täytetty. Toivoa kyllä saat niinkauan, kuin elät, mutta toteuttaminen ei ole enää minun, eikä sinun vallassasi. Lapset toivovat vähäpätöisiä asioita, vaikka olisivat voineet toivoa jotakin suurta, mutta sinä olet ajatellut enemmän muiden, kuin omaa onneasi. Vanha harmaa kanto ei sinua moiti. Mene nyt kotiin ja ole aina Jumalan lapsi, niin olet myöskin luonnon hyvä lapsi. Hyvästi pikku Syyne!”