”Ja minä olen saanut riisimakkaran!” riemuitsi Marssu.

”Mitä ihmettä!” huusi Priska muori, ”minä olen saanut ihka uuden pummulihameen!”

Syyne hymyili itsekseen, ollen vaiti, mutta toiset huomasivat sen. – Sinäpä tiedät jotakin. Sinä tiesit jotain isän uudesta hevosestakin. Kerro, kerro!

Ei Syyne raukka osannut valehdella, hänen täytyi kertoa kaikki, mitä tuona merkillisenä päivänä oli tapahtunut, kun hän oli rusthollarin karjaa paimentamassa.

Hän unohti vaan kertoa, kuinka hyvä hän oli ollut eläimiä kohtaan.

”Syyne, et sinä olekkaan tyhmä tyttö, sinä olet antanut minulle kauniin pummulihameen. Sinä saat mennä kouluun ja alkaa jo tänään. Marssu tahtoo lopettaa koulunkäynnin, mikä on hänestä kaikkein ilkeintä maailmassa. Marssu ei ollut kertonut, että hänet oli eroitettu koulusta.”

Syyne kiitti, hän oli jo saanut kukkoaapisensa.

”Äiti”, sanoi Marssu, ”anna minun huomenna mennä paimentamaan rusthollarin lehmiä!”

Muorilla ei ollut mitään sitä vastaan, jos Marssu voisi tuoda äidille pitkän murun hurstikangasta.

Marssu virkkoi Veerulle: ”olisipa se aika saantia, jos saisimme kuin Syyne, mitä mieli tekee, kun vaan toivomme itsellemme.”