Ester niiasi; hän ei ollut koskaan kuullut puhuttavan mitään sellaista.
”Rupeatko sinä hänen morsiameksensa?” kysyi vieras herra vielä.
”Kiitoksia paljon”, sanoi Ester, niin kuin oli oppinut kiittämään rahasta, ja hän niiasi taas, vaikka ei ymmärtänyt sanaakaan tuosta puheesta.
Vieras herra nauroi ja taputti ystävällisesti tyttösen pitkätukkaista pellavapäätä.
”Kuinka te näin yksinänne asutte tällaisella rumalla salolla?” kysyi hän Esterin vanhalta mummolta.
”Ah, hyvä herra,” sanoi mummo, ”täällä oli suuri ja vihreä metsä, kuin muutimme tänne, ja täällä minä tein oikein sieviä vastoja koivunoksista ja koreja juurista ja pajun vesoista. Mutta eräänä kesäyönä matkusti talonpoikia tätä tietä ja he tekivät meidän maatessamme tien varrelle tulen. Silloin se levisi suureen metsään, niin että siitä tuli hirveä savun tulva ja metsän palo, jota ei kukaan voinut sammuttaa, ja kuin metsä paloi kolme viikkoa, silloin oli kaikki niin mustana ja tyhjänä, kuin nyt näette. Minä jäin köyhäksi, mutta mihinpä olisin muuttanut? Olihan minulla täällä ainakin katto pääni päällä.”
”Mutta miten jäi teidän pikku tupanne palamatta, kuin metsä paloi sen ympäriltä?” kysyi herra.
”Sen minä sanon teille”, sanoi mummo. ”Tässä seisoi neljä valkoista Jumalan enkeliä, yksi kussakin nurkassa vartioimassa sitä, niin että ei ainoatakaan kipunaa pudonnut katolle. Minä niitä en nähnyt, mutta Ester ne näki, ja minä olen varma, että ne suojelivat tupaa hänen tähtensä, sillä minähän olen viheliäinen syntinen, mutta pikku Ester on viaton kuin itse enkelit.”
Vieras herra tuli nyt ihan vakavaksi ja seisoi hyvän aikaa syvissä aatteissa. Viimein hän sanoi: ”Kuulkaas, hyvä mummo, ettekö ottaisi minun Ahasverustani luoksenne yhdeksi vuodeksi? Hän on rikkaan miehen poika ja vähän turmeltunut ylellisyydestä; hänelle tekisi hyvää olla jonkun aikaa köyhäin ja Jumalaa pelkääväisten ihmisten tykönä. Minä lähden nyt ulkomaille ja vaikea minun on kuljetella poikaa kanssani. Mutta ensi kesänä palaan minä noutamaan häntä ja tässä minä annan kasan kultarahoja maksuksi hänen hoidostaan.”
”Voi, voi!” sanoi mummo, sillä niin hän hämmästyi tästä ehdotuksesta. Mutta vieras herra taputti häntä olkapäälle ja sanoi: ”Hoitakaa poikaa hyvin ja katsokaa, että hänen ei tarvitse kärsiä puutetta, mutta älkää lellitelkö häntä älkääkä antako hänelle muuta, kuin pikku Esterillenne annatte. Kas niin, Jumala olkoon kanssanne. Hyvästi, poikaseni; tottele kiltisti tätä hyvää mummoa ja laita niin, että hän on tyytyväinen sinuun, kuin tulen ensi kesänä!”