Ilo Aaltolass' oli riehuva niin,
Kun louna vei siskoni tanssijaisiin,
Ja he raivosti tanssi… Mut poikanen, kas!
Oli karilla seitsemänvuotias.
Hän ol' uljas, ei vaaraa arvannutkaan.
Piti vain punalippua kourassaan.
— Uros aalto, nyt leikimme! Käy sotimaan!
Käy pääll', ota lippuni, jos saat vaan!
Ja nyt lainehet roiski ja räiski ja löi,
Karin ympäri raivoissaan elämöi,
Mut ne ruhjotuin päin alas vaipui vaan:
Sitä poikainen nauroi riemussaan.
Lumivuorena hyökylaine nyt käy
Yli kallion… ei koko karia näy…
On poikakin poissa: mä uhmailevan
Punalippusen aallolla näin viruvan.
3. Jalopeura.
(Kukkain haltia.)
Jalopeurani, oi!… Saharassa jos sen
Olisit jalon nähnyt harppauksen!
Oli uljas se päivinä nuoruuden,
Erämaan kuningas, pöpö tiikerien.
Se pit' halpana väijyvän pantterin
Sekä myös pahan, pelkurin sakaalin.
Jalopeuraa ryntäs se vastahan,
Löi maahan norsunkin vahvimman.
Niin ennen. Nyt kaupunkipaikassa näin
Väen virtaavan eläintarhaa päin.
Jalopeura, se kauhistus erämaan,
Oli pilkkana julkean joukon nyt vaan.
Hampaitta ja kynsittä karsinassaan
Se nyt selkää joukolle köyristi vaan,
Sai kuumaa rautaa, ruoskaa sai.
— Jalopeurani, parempi kuolema kai!