Sepä syvään uppos, ei kuollutkaan.
Ylös nousin mä rantahan kukkaisaan,
Sitä kukkain keskellä suutelin: oi,
Ilo suuri! se auki jo silmät loi.
Niin kaukana, pienenä pilkkuna vaan
Lens purje tuulessa joutuisaan.
Siell' äiti itkevä seisoen
Yhä katseli, katseli vain merehen.
— Alas laskeos, laivuri, venhe nyt.
Meri tyttöni juuri on ryöstänyt!
— Vene ei täss' auta! mi jää, se jää:
Peninkulmaa on syvä seutu tää.
Mä nyt saavuin vierehen laivan sen;
Laps ui yli aallon hymyillen.
— Ulos venhe! Lapsens äiti jo saa.
Meri mykkäkin kiitti nyt myös Jumalaa.
5. Lähde.
(Kukkain haltia.)
Hämehessä mun on kivilinnojain:
Yli metsän vuoret ne siintää vain.
Rusopilviä niillä on aamuisin,
Siell' untuvi pohjonen iltaisin.
Siell' on laaksossa järvi ja honkiakin,
Ja järvessä saari on kukkaisin,
Ja saarella luola on pylväineen
Ja luolassa lähde suihkuineen.
On lähtehen reunalla valkopää,
Satavuotinen prinsessa: kuihtunut tää.
Hän laskevi pisarat kaikki vain,
Lorinaa tuon lähtehen tarkastain.
Oli kahdeksantoista hän, kun sotimaan
Ritarinsa jo puolesta riens isänmaan,
Ja hän vannoin varrota sulhastaan,
Kunnes lähteess' ei ole tippaakaan.