Nopsajalka. Kuka syödään?
Bumburra. Te taikka minä; mutta tuskinpa vain minä kelvannen. Tietäkää, että minun mieheni, suuri Bumburrifex, on ihmissyöjä.
Varma. Huh, Nopsa, lähdetään pois täältä. Minna pelottaa niin hirveästi.
Nopsajalka. Emäntä vain meitä vähän pelottelee.
Bumburra. Ette te saa jäädä tänne, ettekä te myöskään voi mennä metsään susien syötäväksi. No, jääkää sitte tänne. Ehkäpä joku keino keksitään, kun vain ette ole sotamiehen lapsia. Minun ukkoni vihaa sotamiehiä, he kun eivät anna hänen rosvota rauhassa, ja sentähden hän välistä syöksentelee heidän lapsiansa.
Varma. Kuuletko, Nopsa, hän on myöskin rosvo!
Nopsajalka. Meidän isämme oli sotilas, sitä minä en koskaan salaa. Mutta kyllä minä tiedän, että te autatte meitä, hyvä mummo.
Bumburra. Aijai, se oli pahempi, se. Ohhoh, lapsi raukat! Mutta kas, jouluporsas minun täytyy kuitenkin säästää. (Musti haukkuu: vau vau!) Kas niin, pian villakoriin, älkääkä hievahtako, jos henkeänne tahdotte säästää. (Hän sulloo heidät villakoriin ja levittää päälle peitteen. Musti haukkuu uudestaan.) No, no, Musti, melua vähemmän, kyllä minä tulen. (Hän avaa oven. Hunttu kömpii sisään.)
Bumburra. Vielä yksi, jolla on kiire joutua hammasten väliin! Nyt minulla on viisi suojeltavana: kolme lasta, kukko ja porsas!
Hunttu. Mitä? Porsasko? Saanko sylttyjalan? Ohhoh, kyllä tarvitsenkin uudet jalat, kun olen juossut omani hajalle. Onko täällä seppää, että saisin kelvolliset hevosen kengät jalkoihini?