Ja vanhemmat syleilivät heitä sanomattomalla rakkaudella, lankesivat polvilleen lastensa kanssa ja kiittivät Jumalata, joka juuri helluntaiaattona oli suonut heille kaikille niin suuren lohdutuksen.
Sitte täytyi lasten kertoa kaikki elämänsä vaiheet, ja vanhemmat tekivät samoin; ja vaikka kukin osastaan oli saanut maistaa paljon surua, oli nyt suru kokonaan unhotettu ja iloksi muuttunut, Isä koetteli pojan käsivarsia, ja oli hyvällä mielellä, kun huomasi ne jänteviksi ja vahvistuneiksi, ja äiti silitteli tyttärensä tummaa tukkaa, suudellen sadat kerrat hänen ruusuisia poskiansa. "Jotakin hyvää minä jo aavistinkin tapahtuvan", sanoi äiti lapsellisella ilolla, "kun kaksi outoa lintua tänään lauloi niin iloisesti koivussa."
"Ne minä kyllä tunnen", sanoi tyttö. "Ne ovat kaksi enkeliä linnun haamussa, jotka koko matkan ovat lentäneet edellämme, ohjaten kulkuamme, ja nyt he iloitsevat meidän kanssamme, kun olemme kotimme löytäneet."
"Tule vielä kerran tervehtimään koivua ja tähteä!" sanoi poika. "Katso, sisareni, sen alla lepäävät pienet siskomme. Jos me lepäisimme tuolla viheriäisen mättään alla, ja siskomme seisoisivat täällä meidän sijassamme, miten meidän silloin olisi?"
"Totta silloin olisitte Jumalan enkelinä taivaassa", vastasi äiti lempeästi.
"Nyt tiedän", sanoi tyttö. "Enkelit linnun haamussa, jotka koko matkan ovat meitä seuranneet, ja jotka tänä päivänä ovat koivussa kotiin tuloamme ennustaneet, ne olivat pienet siskomme, jotka nukkuvat haudassa. Ne ne aina kuiskasivat sydämmissämme: menkää kotiin! menkää kotiin, lohduttamaan isää ja äitiä! Ne osoittivat meille tietä erämaassa, ett'emme nälkään nääntyneet, valmistivat meille sammalista vuoteet, ett'emme kuoliaiksi paleltuneet, ja lähettivät meille veneet, ett'emme hukkuneet virtojen ryöpyssä. Ne myös sanoivat meille: tuolla on oikea koivu, tuolla oikea tähti, tuhansien seassa. Sillä Jumala oli valinnut heidät ja lähettänyt meitä suojelemaan. Kiitos siskoset! Kiitos, hyvä Jumala!"
"Katso", sanoi poika, "kuinka kirkastuneena taivaan lempeä tähti kimaltelee koivun lehtien välitse! Nyt olemme kotimme löytäneet; nyt, sisar, emme pyri etemmäksi!"
"Rakkaat lapset", sanoi isä, "ihmisen elämä maailmassa on vaellusta ijäistä tarkoitusta kohden. Vaeltakaa eteenpäin, Jumala sydämmessä ja ijankaikkinen tarkoitus alati silmäinne edessä! Enkelien ohjatessa kuljitte vakavasti; osoittakoot ne teille vastedeskin tietä. Te etsitte koivua; se merkitsi isänmaatanne. Niin, isänmaanne eteen työtä tehkää ja isänmaatanne rakastakaa koko elinaikanne! Te etsitte tähteä; se merkitsi ijäistä elämätä. Olkoon se valonanne koko elämänne ajan!"
Lapset ja äiti panivat kätensä ristiin ja sanoivat:
"Amen ja se tapahtukoon!"