"Onko se kissa?" sanoi vahtimestari, itsekseen toivoen, että olisi kaukana koko komerosta.
"Niin, nyt on Murri kissa, mutta ei hän se aina ole ollut. Hän on minun talonvahtini ja ainoa seurakumppanini, hyvä elukka, paitse milloin on vihainen. Varovaisuuden vuoksi älä mene liian lähelle häntä! Kyllä minä tulen toimeen seurattakin, mutta talonvahdin minä sentään tarvitsen. Tahdotko nähdä aarrekammioni?"
"Kiitoksia paljon, en minä ole utelias", vastasi vahtimestari. Häntä värisytti ja itsekseen ajatteli hän, että aarteet ehkä olivat samaa erinomaista lajia, kuin ilmansa ja valonsakin.
"Mitä? Luuletko minua köyhäksi kerjäläiseksi?" tiuskasi vähästä pahastuva tonttu. "Tule ja katso tänne!"
Näin sanoen aukasi hän pienen, ruosteisen rautaoven, joka oli pimeimmässä nurkassa sammalen, homeen ja hämähäkin-verkkojen peitossa. Murri-kissa astua hipsutteli ovesta sisään ja valasi säkenöivillä silmillään matalaa ja pitkää holvia, joka oli täynnä kultaa, hopeaa ja jalokiviä, kalleita hovipukuja, komeita sotavaruksia ja muita muinaisajan kalleuksia niin pitkältä, kuin nähdä saattoi. Tonttu katseli kaikkia noita aarteitaan ahneen mielihyvällä ja hypähti tuttavasti vieraansa olkapäälle, sanoen: "Myönnäppäs, Matti Kivinen, ett'en olekaan mikään köyhä rahjus, niinkuin sinä yksinkertaisuudessasi ehkä olet luullut. Kaikki tämä on minun oikealla tavalla hankittua omaisuuttani. Joka kerran, kuin linnaa on tuli tai vihollinen hävitellyt, olen minä näkymättömänä juoksennellut pitkin saleja ja holveja ja korjannut kaiken tämän kalliin tavaran, jonka nyt luullaan aika sitte joutuneen tulen uhriksi tai vihollisen saaliiksi. Ah, onpa suloista, on niin suloista olla rikas."
"Mutta tehän olette yksin, mitä te teette kaikella tuolla rikkaudella?" uskalsi vahtimestari kysyä.
"Mitäkö teen? No, minä katselen niitä tuhat vuotta, minä katselen niitä joka päivä ja joka yö; minä vartioitsen niitä ja suojelen niitä."
"Entäpä jos joku Teiltä riistää aarteenne?"
Murri kohta huomasi, mistä oli puhe, ja räiskyi tulta. Tonttu-ukko otti vierastansa kovasti kiinni kädestä ja mitään vastaamatta talutti hänet salaovelle ja avasi sen vain hiukan raolleen. Sieltä kuului hirvittävä kiljunta ja ärinä kuin sadan pedon suusta. "Etkö luule", ärisi pikku ukkokin, ääni käheänä kiukusta, "etkö luule kurjain ihmisten jo monestikin himoinneen minun aarteitani? Tuolla ne rosvot ovat kahleissa, kaikki tyyni nyt susina, ja jos sinun mielesi tekee koetella samaa, kuin he ovat koettaneet, niin pääset heidän joukkoonsa."
"Jumala meitä varjelkoon!" huokasi kunnon vahtimestari hyvin peloissaan.