"Niin, ja me autamme lisäksi", ivasi mies. "Mutta kukas tulee tuolla etäällä pitkin tietä? Onhan siinä mies aasia taluttamassa, ja aasin seljässä istuu vaimo, lapsi sylissä."
"Ne ovat juuri samat, kuin tässä levähtivät kaksi vuotta sitte. Silloin he kulkivat pohjoisesta etelään päin, vaan nyt he matkustavat päin vastoin. Katsos! Nyt kumartaa taas tuo pitkä setripuu maahan asti."
"Vai niin", virkkoi mies, "joko taas tulee esiin se vanha taikuus? Minä menen talliin, sinä voit ottaa vastaan maantien kuluttajat. Mutta katso vain, että tällä kertaa eivät näpistä sinun kankaitasi valkenemasta!"
Matkalaiset pysähtyivät niinkuin viime kerrallakin tuvalle levähtämään rasittavan matkan vaivoista. Vieras vaimo, joka näytti yht'aikaa lapselta ja kuningattarelta, vei poikansa mökin nuoremman pojan luo, ja he saivat yhdessä leikkiä käpyhevosilla ja lampailla. Mökin pojalla oli kädessä kova leivän kuori; hän antoi sen vieraalle pojalle. "Onko sinun poikaasi palellut?" kysyi vieras vaimo mökin vaimolta.
"Ei, palellut häntä ei ole, mutta nälkää hän on saanut välistä nähdä. Me olemme köyhää kansaa ja elämme vain pellavan viljelyksellä, mutta eipä se aina eduta niin hyvin kuin tänä vuonna. Rakas rouva, sinä kun lupaat Jumalan lupauksia, etkö antaisi minun pojalleni sitäkin lahjaa, että häntä ei koskaan nälkä vaivaisi?"
"Minä olen Jumalan palvelija enkä saata luvata, vaan ainoastaan rukoilen ja saan", selitti nuori vaimo kuningattaren tavalla katsellen. "Mielelläni minä rukoilisin runsaasti leipää sinun pojallesi tässä maailmassa, sillä hän antoi minun pojalleni ainoan leipärahtusensa. Mutta ei kaikki ole meille hyödyksi. Minun lapseni on nähnyt nälkää ja vilua, vaikka kaikki kauniit vaatteet maan päällä olisivat olleet valmiit häntä lämmittämään ja kaikki rikkaat pellot tarjoamaan hänelle leipää. Tahdon rukoilla pojallesi suuremman lahjan: hän on isoava ja janoava vanhurskautta."
Muori ei sitä ymmärtänyt, mutta kiitti ja niiasi kuitenkin, sillä hän arvasi sen olevan jotakin hyvää.
"Me palaamme nyt kotiimme", sanoi vieras vaimo, "sillä ne, jotka väijyivät minun lapseni henkeä, ovat kuolleet. Annatko minulle lähteestä vettä ennenkuin lähdemme?"
"Minä antaisin sinulle jalointa viiniä, kuin maan päällä kasvaa", vastasi mökin vaimo antaessaan vesiastiaa. "Rakas vieras, sano minulle nimesi muistiksi!"
"Minua sanotaan neitsyt Mariaksi", virkkoi nuori vaimo, katsahtaen sanomattoman ylevästi ja viattomasti. "Rukoile minun puolestani, ja minä rukoilen lastani sinun puolestasi!"