Kalle. Älä luulekaan. Ensiksikin tiedät sinä niin hirveän vähäsen, ja sitte et ole oppinut sitä kirjoista. Se on suuri erotus, näetkös.
Kaisa. Tiedänpäs minä, miten viljellään maata, miten hoidetaan lehmiä ja kirnutaan voita ja leivotaan, pannaan juomaa, pestään, kehrätään, häklätään ja kartataan ja ommellaan vaatteita ja kudotaan kankaita ja neulotaan sukkia, ja sitte osaan minä katkismuksen ulkoa aina viidenteen pääkappaleesen asti. Niin hirveän paljo siinä juuri ei ole, mutta kyllä se on niin paljo kuin minä tarvitsen tieteistä.
Kalle. Saatatko sinä nyt olla noin tuhma, Kaisa! Eihän nuo ole mitään tieteitä. Muistatkos, kuinka sinä tulit pussiin matemaatillisessa maantiedossa?
Kaisa. Niin, nyt minä muistan, että sinä tiesit, kuinka pitkä matka on kuuhun, mutta et tietänyt, mistä voileipäsi on tehty.
Kalle. Maltas, niin näytän sinulle oikein selvästi, kuinka tuhma sinä olet, kun luulet osaavasi tieteet. Mitä tiedät esimerkiksi filosofiasta?
Kaisa. Viiliä sulla on edessäsi ja Sohvia on äitisi nimi. Kun sinä nyt syöt äitisi viiliä, niin sehän sitten on viili-Sohviaa.
Kalle. Nyt olit osaavinasi naulaa päähän. Mutta filosofia, näetkös, on se tiede, joka opettaa meitä ajattelemaan. Esimerkiksi: kun sataa, niin kastuu: Cajus menee ulos sateesen; siis Cajus kastuu.
Kaisa. Mutta jos Cajuksella on sateenvarjo?
Kalle. No, silloin kastuu sateenvarjo.
Kaisa. Voi Kalle kulta, kuinka turhaan sinä vaivaat päätäsi. Nyt on se olevinaan filosofiaa, että Cajus kastuu, eikä Cajus kastukaan. Ajatellahan osaa joka ihminen, jolla on täysi järki.