KUNINGAS.
Ken kirjeen kirjoitti?
HELMBOLD.
Kannella illan taivaan käy tähdet korkeat. Yks putoo maankin vaivaan ja ilman hohdolla kirkkaalla hopeoi. Ken, mistä? Kuningas, äl' tuota kysy, oi! Hän oli laps sen maan ijäisen, ihanaisen, mi sisällämme on. Sa siihen tyydy vainen, jos sieluhusi se loi valon hetkisen.
RUHTINAS (ylevästi).
Sua kiitän Jumala! kuin laiva merehen, jäljittä vaipuvi sukuni suuri ennen. Mut että kirkas on sen kilpi hautaan mennen, sua siitä ylistän, sa taivaan Jumala!
KUNINGAS (syvissä mietteissä).
Ma siunaan oppias, katoolilainen sa! Ja usko jokainen, mi kunniaks on Luojan, se olkoon siunattu ja saakoon turvan, suojan. Mik' olen, tuntoja ett' tuomitsisin näin? Vain kurja syntinen, maan harha silmilläin. Katoolilaiset niin kuin lapset Luteeruksen me kaikki eksyimme sodassa kauhistuksen. Te uskot kristityt, oi rauhaan yhtykää, Isältä samalta te armo etsikää! Sa kaikkivaltias, sun haihtuu edestäsi maan kansat, vallatkin. Ylistää nimeäsi — se korkein uskonto. (Lyhyt äänettömyys. Sotilaille, viitaten Reginaan.) Hän kuoli hymyillen edestä uskonnon ja tunnon vapauden. Soturit, kunniaa!
(Kuningas ja upseerit paljastavat päänsä, koko sotajoukko tekee kunniaa. Lyhyt äänettömyys. Sitten peittää kuningas taas päänsä ja huutaa raikkaasti:)
Työ meill' on tähdellinen. Nyt, pojat, taisteloon! Kun usko jokahinen on vapaa eteläst' ain Pohjan äärihin, niin täys on päällä maan työ Kustaa Aadolfin.