Mut minä!… Rukoilen… ma olen ruumis vainen kuollut, kylmä, mykkä, min sydän tahdostanne teidän yksin sykkää. Sana yks: te tahdotte, se kirkon pelastaa.
ATTILIO.
En sano, ett'en tahtois. Mutta enhän saa sua käskeä ma toki hengen vaaraan moiseen; en saa, en voi. Kas niin, jää hyväst' aikaan toiseen!
HIERONYMUS.
Jalo herra, muuta en, vain totella ma voin.
Mut miksi teeskellä, kuin eessä maallikkoin?
Te tahdotte, mut käs' jos tämä harhaan lyöpi,
te kätenne pesette, kun minut surma syöpi.
Hyvä. Juoskoon veremme! Elo kestää hetkisen,
mut kirkko, uskomme läpi vuosisatojen.
Ma olen toimiva kuin ette epäis sitä.
Tän' iltana jo teidän lähteä siis pitää!
ATTILIO.
Mun täytyy. Tehkää tahtonne, mut päättäkää!
HIERONYMUS (itsekseen).
Oo käärme kavala… Mut luontomme on tää. (Ääneen.)
Siis anteeksantonne, mit' taivallankin teitä.