EERO Briitalle.
Hän lähtee. Näättehän sen, Briitta muori! Niin vanha mies! Niin yksin talviyöhön! On jouluilta, olettehan pannut te lyhteen katon varpusillekin; vaan hänen, hänen mennä annatte!
BRIITTA.
Mutt' Eero kulta…
EERO itkien.
Niin, hän menköön vaan. Niin, menköön vaan! Mut kas, ma lähden myös. Otathan myötäs minut, vaari kulta? Toist' olen aikaa tosin kyllä, kovin myös toisenlainen, huonompi kuin te, mutt' yhtä juurta, yhtä muuria, yht' olen käsivartta kanssanne; soturipoika olen minäkin!
KAUKONEN.
Niin nuori, lämmin, köyhä, isätön, ja kuitenkin sit' oivaa ainepuuta, mi kelpaa kansakuntain kunniaksi! Sanopa, mitä aiot, miksi mielit.
EERO.
Minäkö? Teen, kuin teki isät ennen.