Laulaa.
Nyt orpo olen, osaton, syön leipää vierahan,
on suosijani, suojani tuvilla tuonelan.
Mut vaikertaa en huoli vaan,
saa aika varren varttumaan,
ma, poika kelpo sotilaan,
en sorru hukkahan.
Kun vaurastun, kun vuotta vain viistoista täyttää saan,
noin taistohon käyn minä myös ja nälkään, kuolemaan.
Ja missä taajin liekki lie,
ain' askeleeni sinne vie;
mist' ennen, taatot, teillä tie,
myös poika polkemaan!
KAUKONEN.
Sua kiitän, Herra, että elää vielä isien henki tässä lapsessa. En tukea voi häntä — sinä tue! En johtaa häntä voi — sa johda, Herra, ett', elämänsä arpa kuinka käykin, jos rauhan taikka sodan toimiin vie, hän synnyinmaan ois uskollinen poika, sen onneks eläis, kunniaksi kuolis! Mua seuraa! Olet poikani täst' alkain.
EERO.
Se kelpo puhetta! Te eellä käykää, ma tulen jälkeen.
KAUKONEN Briitalle.
Onnellista juhlaa.
Menee.