"Lähinnä valtakunnan kuningatarta."
"Ole vaiti! Minä sanon: tyydy olemaan rakastettavimpana ja suo Hagarin ymmärtää vähän enemmän latinaa kuin sinä. Mitä sinulla on häntä vastaan?"
"Ei mitään. En vain saata ihailla jäljennöstä yhtä paljon kuin kaavaa. Hän leikkii kuningatarta."
"Enkö sanonut, että hän on leikkikalu? Noh, mitenkä hän kuningatarta leikkii?"
"Eilen hän, matkalla Nackaan, antoi ratsumies Freytagille kultarahan, kun hän talutti Hagarin hevosta kaalamon ylitse."
"Eikö hänellä ole vara antaa? Hänpä saa kaksisataa taalaria kuukaudessa minulta ja yhtä paljon valtaneuvos Kurjelta; sen lisäksi hänellä vielä on suuri perintö saatavissa kuusta jostakin. Älä juonittele Hagaria vastaan, anna hänen leikkiä. Tuollainen parveny, alhaisesta säädystä kohonnut ja Sparre! Mutta tiedätkö, millaista se on, kun on saanut aateliskirjeensä Jumalan armosta? Muuten sanon sinulle, ma belle, että olen liiaksi lukenut historiaa hallitakseni suosikkien avulla. Luuletko, että minä aion toiseksi Elisabetiksi? Ei kukaan minun hovissani eikä neuvoshuoneessani saa kerskata olevansa suosiossani, ellei hän sitä ole ansainnut työstänsä valtakunnan hyväksi. Minä pitäisin Leicesteriä, Essexiä… hoh, se olisi surkeata! Ei, niin pienenä et näe Ruotsin Kristiinaa, kun hän on tarttunut hallituksen ohjiin. Ja jos luulet itseäsi ensimmäiseksi suosikiksi, jonka jäljissä toisia seuraa, niin se ei kunnioita sydäntäsi, ei ymmärrystäsi, ei oikeutettua ylpeyttäsi eikä minua, joka tahdon olla ystävänäsi. Jos tahdot olla ystäväni, niin anna minun pitää leluni niin kauan kuin ne minua huvittavat."
Mitä kaunis Ebba Sparre tuosta läksystä ajatteli, ei ole aikakirjoihin kirjoitettu. Hänellä oli oma petite moue, pieni nirppasuunsa kuten muillakin hänen iällään, mutta tunnettua on, ettei hän sekaantunut kuningattaren mielipiteisiin, kun suosikkien aika, vasten kaikkia hyviä päätöksiä, kuitenkin kerran todellakin tuli. Pieni oas oli kuitenkin koskenut tuosta Ebban ärtyisästä viittauksesta "leikkii kuningatarta!"
Päivällisen jälkeen sanoi Kristiina uudelle hovineidollensa:
"Hagar, sinä olet antanut kaksikymmentä taalaria tuolle kurjalle Zierschnabelille. Etkö tiedä, että hän on saanut eronsa juoppouden vuoksi?"
"Tuo saksalais-raukka rukoili nöyrästi. Ja röökinä on itse niin äärettömän hyvä kaikkia onnettomia kohtaan."