"Ne huutavat: Kuningatar lailliseksi!"
"Sitä minä heistä uskon. Siinä on nuo viisituhatta miestä Genesaretin rannalla paitsi vaimoja ja lapsia. Erotus on vain siinä, että nuo entiset jo olivat syöneet vatsansa täyteen ja nämät pyytävät saada syödäksensä. Hyvää iltaa, sukulaiseni; on aika seurata Mestarin esimerkkiä ja lähteä pois."
Hän oli oikeassa; oli aika lähteä, sillä huudot kävivät yhä kuuluvammiksi. Joukko henkivartiaston miehiä ratsasti linnanportin edustalle vahtia pitämään. Tämä varovaisuus oli tarpeeton. Niin pian kuin uhkea, nuori prinsessa, joka Rurikin satulassa istuessaan katselioita ihastutti, oli kadonnut näkyvistä, hälveni sorina vähitellen ja joukot hajaantuivat.
Kun kuningatar ratsasti linnanpihaan seurueineen syntyi hetkellinen ahdinko, sillä sielläkin oli joukko uteliaita. Hagar oli myöskin kuningattaren seurueessa. Hän oli astunut alas hevosen selästä ja viskannut ohjat ratsumiehelle, kun hän aivan lähellään havaitsi katseliain joukossa vanhanpuolisen miehen, joka hämmästyneenä tuijottaen katseli häntä. Tuon miehen oli hän nähnyt ennen; niin, hän ei saattanut erehtyä: luomesta hänen parattomaksi ajetussa leuassaan hänen hyvin tunsi.
"Ettekö ole tullimies Lydik Larsson Helsingistä?" kysyi hän.
"Olen, teidän armonne", vastasi hämillään tuo entinen suojelia kumartaen niin syvään, kuin jos tämä kumarrus olisi koskenut kuningattaren omaa ylhäistä henkilöä.
"No eikö tullimies enään minua tunne?" jatkoi Hagar, ollen yhtä hämillään, kun hän muisti heidän hyvästijättönsä kolme vuotta sitten, jolloin hän oli puettuna uuteen kapeaan hätävarahameeseen ja Larsson esitti hänet presidentti Kurjelle Turussa.
"En minä olisi rohjennut tuntea neiti Hagaria, ellen olisi kuullut hänen armoltansa presidentiltä, että… että…"
"Niin, että ajat muuttuvat", virkkoi nuori hovineito. Oli vähän arveluttavaa tulla nyt muistutetuksi Turun aikuisesta hameesta, joka ennen oli pyhähameena avojalkaisella, mutta silkki- ja sametti-verhossa tuosta ei paljo lukua pidetä. "Minä oitis tunsin teidän ja näen, että terveys on ollut hyvä. Kiitoksia viimeisistä; tullimieshän minun ulos maailmaan vei. Saatanko olla teille joksikin avuksi? En saata kutsua teitä huoneeseeni, sitä ei sallita, ja minun täytyy nyt pukea toiset vaatteet ylleni; röökinällä on pienet pidot illalla hovisaarnaajaansa varten, joka muuttaa Strengnäsiin."
"Minulla olisi alammaisesti vähäinen pyyntö, mutta se on ehkä nyt sopimatonta…"