Hagar mietti. Hän ajatteli Beata rouvaa eikä koko Tukholman linnan edestä olisi uskaltanut tuoda vierasta kuninkaalliseen asuinkertaan, mutta siellä oli alikerrassa vastaanotto-huone alhaisemman säädyn armon-anojia varten. Hagar osotti hänelle sen huoneen ja lupasi pian tulla takaisin.
Tullimies istui siellä olutpanian ja kalanmyyjä-akan seurassa; nämät odottivat päästäksensä kyökkimestarin puheille. Tullimiehen ajatukset tekivät retken Tukholmasta Tuurholmaan, poikkesivat ohimennessä Kaskaksen torppaan ja olivat kohta jälleen Tukholman linnassa.
"Käsitätkö jotakin, ukkoseni?" sanoi hän itselleen. "Tulevalla kerralla kun näet pienoisen makaavan taniaisessa jossakin erämaassa, niin älä luulekkaan, että se siinä aina tulee makaamaan! Saattaapa tapahtua, että löydät hänen muutamien vuosien perästä kullassa ja sametissa kuningattarien seurassa. Miksikä en ottanut onnenlasta omakseni, silloin kuin hän tarjolla oli? Luonto oli hänessä jo silloin, eteen päin hänen menemän piti ja eteen päin hän meni. Lieneekö hän ylpeä?…"
Kalanmyyjä-akka oli nähnyt Hagarin portailla ja kuiskasi oluenpanialle:
"Näkikö isä rakas röökinän velhoa?"
"Kukapa se on?" kysyi oluenpania.
"Röökinän suomalais-velho. Joka ihminenhän sen tietää, että tuo noita tänne lensi korpinhaamussa ja istahdettuaan Kolmen kruunun tornille muuttui neidoksi. Tuo on nyt juuri sama otus, tuolla, joka kaikki tietää ja osaa kaikkea. Kun röökinä jotakin tahtoo tietää, sanoo hän pull pull, ja silloin tulee suomalais-velho ja opettaa häntä lukemaan Jumalan sanaa takaperin. Ei kummakaan, että röökinä on niin hirveän oppinut. Mutta nähkääs, korpinsiivet kasvavat aina yhäti hänen selässään; silloin velho sanoo: mutta tutta, ja ne piiloutuvat jälleen hänen hameensa liivin alle… niin kauan kuin tätä nyt kestää; ei suinkaan kauankaan kestä, ennen kuin saumat ratkeavat… Hoh, varjelkoon, siinä paha on, kun pahasta puhutaan!"
Hagar astui sisään hovipuvussaan arillaan ja vastenmielisesti; hän ei saattanut kieltäytyä kuuntelemasta vanhaa suosiaansa. Kun hän havaitsi seuralaiset, päätti hän käyttää suomen kieltä, johon hän äsken uudestaan oli harjoittamalla tutustanut itsensä. Tullimies käytti suomea toisena äidinkielenään ja keskustelu kävi nyt tällä kielellä, ikään kuin todistuksena hameenliivin alla olevista korpinsiivistä.
"Suokaa anteeksi", sanoi tuo pahassa maineessa oleva tyttö, "minulla on ainoastaan muutama minuutti vapautta; kello seitsemän alkaa palvelustuntini. Saatanko olla teille joksikin avuksi täällä Tukholmassa?"
"Se nyt on niin", sanoi Lydik Larsson nöyrästi ja katsellen ihastuksella onnenlasta, "että Betty on kyllä kodikas vaimo, mutta nähkääs, armollinen neito, 'vuosi ja laps, parhaana kaks', sekä sakot kruunulle, pienet sivutulot ja huonot ajat… Minä haen avonaista tullimiehen virkaa Turussa…"